kun päivät toistavat itseään

Kahden euron viini tavallisesta lasista juotuna oli pahaa, mutta silti ihaninta, mitä viikkoihin tai kuukausiin oli tapahtunut. Syynä oli itävaltalaisen hotellin pehmeät lakanat ja kaksi parasta ystävää vieressä ja tieto siitä, ettei vielä pitänyt palata tänne ainakaan yhdeksään tuntiin. Ja että matkalaukkuun oli pakattu toinen samanlainen kahden euron viinipullo siltä varalta, ettei rahat riittäisi mihinkään muuhun tapaan kadota täältä taas sitten, kun sille olisi tarvetta.

Täällä hukun kirjoihin ja viimeisiin aitoihin Hesareihin ennen tabloidia, hukun naapureiden tervehdyksiin, jotka ovat pysyneet samanlaisina kaikki nämä vuodet, hukun elokuvien alkumusiikkeihin ja loppumusiikkeihin, omiin ajatuksiin, ahdistukseen kevätlukukauden ensimmäisellä tunnilla, elokuvavuokraamon myyjän hymyyn, kahvikylläisyyteen, Itävalta-ikävään, sinä-ikävään, minä-ikävään.

Minä haluan nyt olla minä ja haluan, että tulee joku, joka sanoo että hyvä kun olet taas sinä. Mutta en halua tarvita ketään tekemään minusta taas minut. Haluan tehdä minusta minut itse niin kuin ennenkin olen osannut tehdä. Miksen sitten nyt?

Miksi tuntuu siltä, että osaan paremmin olla minä jossakin muualla?

Kuukausi sitten päätettiin, että kahden vuoden päästä sullottaisiin jeeppi täyteen levyjä, telttoja ja alkoholia ja lähdettäisiin ajamaan kuukaudeksi Skotlannin nummien yli Irlantiin. Ehkä silloin sitten.

Mutta olin minä minä yhdissä juhlissa, missä oli paljon kanasalaattia ja valkoviiniä, olin minä minä joulupöydässä, olin minä minä kun lauloin kirkossa, olin minä minä kuunnellessani miten itkit taas, olin minä minä kun kirjoitin oppitunnilla vihkon täyteen omia tarinoita, olin minä minä kun huusin vapautta kovaan ääneen lumilaudan kanssa koskemattomalla lumella. Olin minä minä, kun joku sanoi, että minä vain sählään, ja huusin että en ja sinä tiedät sen.

Minä haluan nyt olla minä päivän jokaisena hetkenä ja öisinkin, kun tuijotan niitä kattoon kymmenen vuotta sitten liimattuja tähtiä. Ja minä haluan, että joku uusi ihminen sanoisi tuntevansa minut hyvin. Nimenomaan minut, eikä tätä kuorta, mikä nyt vaeltaa paikasta toiseen, päivästä toiseen ja yrittää olla joku.

aamulla kaduilla on savua

Ihmisiä keskustassa ja maa on niin kaunista kaksiäänisesti, kirjastossa näin tuttuja, iloinen halaus iloiselta ihmiseltä tostanoinvaan, joulusuklaata, meidän nauru ja niiden ihmisten vilkaisut, huudatan Coldplayta ennen kuin ne tulee kotiin kuuntelemasta Beethovenia. Tänään ei tarvittu muuta kuin nämä asiat. Ai niin ja sumu aamulla, ihanaihana sumu, kengät ja villasukat kostuivat vähän aamukasteesta, mutta ei se haittaa. Tänään on hyvä päivä, etuhiukset ei paakkuunnu mistään typeristä suolaisista kyyneleistä, ihan yliarvostettua semmoinen. Huomenna juoksen tunnin ja luen lisää ja viisastun vähän ja illalla heitän teidän kanssa viisauden hukkaan taas. Nyt, juuri nyt, ei inhota. Jee.

Isä muuten kaatoi valkoiselle matolle punaviiniä ja siihen heitettiin suolaa ja äiti voivotteli ja minä toin vähän lisää suolaa ja sitten katosin jonnekin Coldplayn luo. Ne antaa kadota ilman tivaamista ja sanomista silloin, kun pitää keskittyä viinitahroihin matossa. Onneksi se sopii tällaiselle oman tien kulkijalle, jonka kengät kastuivat kasteessa eikä se haittaa - vaikka siitä äiti kyllä jaksaa sanoa että ei kangaskenkiä ei, ostetaan sulle talvikengät ja talvitakki ja uusi koululaukku, ei kangaskenkiä eiKä kangaskasseja, ei.

Mutta tänään on niin hyvä päivä, että osasin jopa hymyssä suin ilman uhmaa sanoa, että pian minä muutan. Ja ajattelin hiljaa, että oman eteiseni kaappiin teen kangaskassivaraston. Tänään on sellainen päivä, että sitä heiluu jossain korkealla ja tekee mieli paljon kangaskenkiä. Toivottavasti huomennakin on sellainen päivä ja ylihuomenna ja sen jälkeen ja sen.

Laura kirjoitti vuosi sitten kirjeeseen että sitten kun palaat niin voimme yhdessä kävellä Helsingin kaduilla ja hekottaa. Niin tehtiin.

so let's set the world on fire

Inhoan saamattomuuttani. Inhoan sitä, että makaan tässä ja kaikki inhottaa. Inhoan sitä, että ihmiset oksettavat. Inhottaa ihmismieli ja kaikki se, mitä kaikki haluavat. Inhottaa, kuvottaa, ärsyttää se, että kaikki rakastavat vain itseään ja ettei kukaan tiedä mistään mitään ja ollaan olevinaan kuin tiedettäisiin. En minäkään tiedä mistään mitään. En tiedä, miksi ennen nousin sängystä, koska halusin päästä hymyilemään, ja juuri nyt en. En tiedä, miksi ennen en koskaan halunnut kenenkään koskevan, ja juuri nyt haluan. Haluan niiden koskevan niin kuin se, mutta ei se. En tiedä, miksi olen aina vastustanut äitiä kaikessa mutta enää en: nyt odotan, että ovi sulkeutuu, ja alan huutaa tyynyyn. En tiedä mitään.

Odio ser tan vaga. Odio que esté aquí tumbada y que todo me de asco. Odio que la gente me de asco. Me da asco la mente del ser humano y todo lo que quiere todo el mundo .Me da asco, me molesta, me da ganas de vomitar, me jode que todos solo quieran a su mismo y que nadie sepa nada de nada y que todos piensen que saben todo de todo. Yo tampoco sé nada. No sé por qué antes me levantaba de la cama para ir a sonreír a la gente, y ahora no. No sé por qué antes no quería que me tocara nadie y ahora sí. Quiero que me toquen como ese chico, pero no ese. No sé por qué siempre he estado en contra de mi madre y ya no; ahora espero que se cierre la puerta, y empiezo a gritar en la almohada. No sé nada.

En minä ole tällainen. Syksy on ihana ja ensimmäinen lumisade on ihana ja te olette ihania. Kahvinkeitin aamulla on ihana. Kirjastojen levyt ja kirjat on ihania. Hymyilyttää nähdä teidät ja hänet ja he ja nuo, mutta itkettää, kun enää ei osata katsoa silmiin.

Yo no soy así. El otoño es maravilloso y la primera nevada es maravillosa y vosotros sois maravillosos. La maquina de café por las mañanas es maravillosa. Los discos y los libros de la biblioteca son maravillosos. Me hace sonreir veros a vosotros y a él y a ellos, pero me hace llorar que ya no sabemos mirar a los ojos.

Näin sinut. Näin sinut ja itkin, koska näin. Itkin, koska sinä olet minä. Inhottaa se, ettei kukaan ymmärrä. Itkin, koska naurettiin, itkin, koska olit siinä minulle ja minä sinulle, tyhjällä rannalla pizzalaatikon kanssa ja palmut huojui ja minä huojuin ja sinulla oli tyhjä taskumatti eilisillalta ja sitten laulettiin ja kovaa että tänään ollaan nuoria, sytytetään maailma tuleen.

Te ví. Te ví y lloré, porque te ví. Lloré, porque tú eres yo. Odio que nadie lo entienda. Lloré, porque nos reíamos, lloré, porque estabas ahí por mi y yo ahí por ti, en una playa vacía con una caja de pizza, y las palmeras se movían y yo me movía y tú tenías una vacía petaca de ayer, y cantamos con voz alta que hoy estamos jóvenes, vamos a encender de fuego el mundo.

Tyhjensin lasin ja söin perunalastuja baaritiskiltä. Inhotti hieman. Suutelin sitä, koska teki vain mieli ja koska huulet oli tutut. Välillä inhotti, mutta joskus on hyvä tehdä jotain tuntematta mitään, eiköolekin. Katsoin sinne, missä taivas ja meri yhdistyivät. Minua ei inhottanut. Olin siellä taas, näin ne espanjalaiset kahvikupit ja olutmainokset - mutta tiesin, että loppujen lopuksi paikalla ei ollut väliä. Sekin paikka olisi voinut inhottaa ilman sinua. Joskus inhottaa rakastaa näin paljon. Mutta sinä rakastat takaisin ja jonain päivänä sytytetään maailma tuleen. Tai vähintään tupakat Puerto Ricossa, vaikkei niitä poltettaisikaan.

Vacié el vaso y comí patatas de la barra. Me daba un poco de asco. Le besé porque tenía ganas y porque conocía los labios. A veces me daba asco, pero a veces está bien hacer algo sin sentir nada. Miraba ahí, donde se juntaban el cielo y el mar. No me daba asco. Estaba allí otra vez, ví todas las tazas españolas de café y todos los anuncios españoles de cerveza - pero sabía que al final el sitio no importaba. Ese sitio también podría haber dado asco sin ti. A veces me da asco querer tanto. Pero tú quieres también, y algun diá encenderemos de fuego el mundo. O por lo menos unos cigarillos en Puerto Rico, aunque no los fumemos.

Inhottaa nousta sängystä. Väsyttää. Oksettaa, mutta se on vain mahatautia, sanotaan niin. Mutta on ihanaa kiireessä törmätä tuttuun kaupassa ja kuulla muiden kuulumisia ja tietää, että ihan pian ei enää inhota. On vain huono päivä. Huono viikko, huono kuukausi. Kohta on joulu.

Odio levantarme de la cama. Estoy cansada. Tengo ganas de vomitar, pero digamos que solo estoy mala del estomago. Es que me encanta ver conocidos en el supermercado y oír qué tal está la gente y saber que pronto las cosas ya no me darán asco. Ahora solo tengo un día malo. Una semana mala, un mes malo. Ya será navidad.

 

Kahvi poistaa päänsäryn. Yleensä sen poistaisit sinä. Mutta et ole täällä.

El café quita el dolor de cabeza. Normalmente lo quitarías tú. Pero no estás aquí.

aikaa, tahdonvoimaa ja sinua

Kahvi ei enää maistu hyvältä, enkä edes huomaa punaisia lehtiä maassa. On liian kiire jonnekin, melkein juoksen - ja sitten tajuan, ettei mikään odota missään. Pidän siitä, että sä hymyilet aina, koska niin minäkin teen silloin, kun kahvi on hyvää ja lehtien punaiset sävyt on kauniimpia kuin äidin ostamat taulut. Tällä hetkellä taulut näyttävät kuitenkin ihan kauniilta, kun ei tyhjässä talossa ole muutakaan katseltavaa.

Silti juon kupin tyhjäksi ja pakotan itseni ajattelemaan, että onpa nättejä lehtiä tänään. Ja haluan pitää sun hymystä, haluan enemmän kuin vielä pidän. Jonain päivänä pidän paljon ja sitten hymyilen taas enemmän kuin kukaan aamuratikkaan juossut.

Tahdonvoima on ihmeellistä. Entä sitten kun voima katoaa ja tahto jää? Onko tahtoa ilman voimaa tai voimaa ilman tahtoa tai tahdonvoimaa ilman sinua tai.

Viikon mukavin hetki oli seistä sateessa ja suunnitella meidän omaa maailmaa. Nauratti, kun ratikassa laitapuolenkulkija kysyi toiselta, mihin tämä oli matkalla, ja vastaus kuului että solariumiin.

Minä olen matkalla sinne, missä sinä.

Tähän kaikkeen tarvitsen vain kolmea asiaa.

joskus olisi kiva

Musiikki on kovemmalla kuin sen tarvitsisi olla ja pöydällä on rikkinäinen viinilasi, mutta pyykit on laitettu ja pöytäliina puhdas ja keittiökin tarpeeksi siisti. Silti lopulta kielsin ihmisiä tulemasta. Joskus on kiva keittää kahvia vain itselleen ja pyöriä ympäri tyhjää taloa samalla, kun piirakka pyörii mikrossa ympäriympäri ja lopulta polttaa kielen. Villasukat on mukavat ja välillä voi vastata puhelimeen ja välillä voi ajatella tärkeitä asioita ja välillä voi olla vaan minä ja tanssia vähän yksin ja miettiä, että on ihan kivaa olla minä. Että on kivaa, kun voi olla joku. Tänäänkin joku halasi ja ehkä siitäkin on kivaa, että minä olen minä. Ja musta on niin ihanaa, että te olette te.

Ja on kivaa, että kahvi maistuu taas hyvältä, ja niin maistuu omenapiirakkakin sitten, kun kieleen ei enää polttele. 

Omia teitä on kiva kulkea (varsinkin kantaen kahvia, jonka myi taas vanha nainen, jolla on vähän huulikiiltoa huulissa), mutta sitten joskus on taas ikävä käsivarsia. Ei niitä sinun käsivarsia, vaikka sanotkin edelleen, että olen ihana, kun olen hullu. Mutta kun en ole hullu, ja haluaisin olla ihana jo jonkun toisen kanssa.

Tänään oli kivaa keittää pahaa kahvia vain itselleen, vaikka yleensä sitä on kivointa keittää niille miljoonalle, jotka tulevat sisään viinipulloineen ja nauravat, kun kahvi on niin pahaa. Mutta ne juovat sen silti, ja siksi on niin ihanaa, että ne on ne. Joskus olisi kuitenkin kiva keittää kahvit taas vain kahdelle. Joskus.

Syyskuu. Villasukkia, kaulahuiveja, syysflunssaa, äidin pannukakkua, huulikiiltonaisen kahvia, ikävä kesää, ikävä Espanjaa, ruskapuita, meluisia ja hiljaisia kahviloita, hymyjä sateen läpi, lätäkköhyppelyitä, kukkasateenvarjoja, kynttilöitä ikkunoissa. Kivaa, hih.

universos infinitos

Tyhjiä kahvikuppeja, päänsärkyä, kyyneleitä, huutoa, ikävää, pelkoa ja oloa, että en jaksa enää. Tyhjiä muovimukeja, ihmisiä ja auringonlaskuja, naurua, ilmaista juotavaa, pitkiä halauksia ja oloa, että nyt on ihan hyvä. Enemmän kahvia, sotkuinen koti, unettomia öitä, rakkautta, metron oransseja penkkejä, vauvan itkua, lisää halauksia, järviä, peltoja, metsiä. Paljon metsiä. Ajatuksia, että onko maailma ääretön, ja vastauksia, että kyllä, jos sinä ja minä ollaan yhdessä. No, ollaan sitten.

Vacías tazas de café, dolores de cabeza, lágrimas, gritos, añoranza, miedo y sentimientos, que ya no puedo más. Vacíos vasos de plástico, gente y puestas de Sol, risas, bebida gratis, abrazos largos y sentimientos, que ahora estoy bastante bien. Más café, una casa desordenada, noches sin sueño, amor, sillas naranjas de metro, un bebé llorando, más abrazos, lagos, campos, bosques. Muchos bosques. Pensamientos, si el universo es infinito, y respuestas que sí, si tú y yo estamos juntas. Pues estemos.

Taidan olla sekaisin. Kaikki heiluu ja pyörii ja tanssii päässä. Ei liian alkoholin eikä vähän unen takia. Ehkä siksi, että en tiedä, miten olla, tai ehkä siksi, että niin moni haluaa nähdä, tarjota kahvin ja kuulla kaiken. Kaiken mistä? Kaiken kaikesta. Kaiken yhdestä täysin eri elämästä jossain siellä, paikassa, joka vuosi sitten oli mulle vain kaupungin nimi. Ja kun ne katsovat kahvilassa ja odottavat, että kertoisin kaiken mitä siinä paikassa tapahtui, en tiedä, mitä sanoa. Ehkä, että opin kielen. Että opin uuden kulttuurin. Että opin tuntemaan ihmisiä. Ehkä, että opin elämään.

Estoy bastante perpleja. Todas las cosas se mueven y ruedan y bailan en mi cabeza. No por demasiado alcohol ni por poco sueño. A lo mejor porque no sé, cómo estar, o porque tanta gente quiere quedar, invitar un café y saber todo. ¿Todo de qué? Todo de todo. Todo de una vida distinta por ahí, en un sitio, que hace un año solo era un nombre de una ciudad para mi. Y cuando me miran en una cafetería y esperan que les cuente todo lo que pasó en ese sitio, no sé, qué decir. Quizás, que aprendí el idioma. Que aprendí una nueva cultura. Que aprendí a conocer a la gente. Quizás, que aprendí a vivir. 

Juuri nyt kaikki, mitä päässä pyörii, on muistoja: kun itkit, koska minä itkin. Kun hymyilit, koska minä hymyilin. Kun elin elämäni parhaimman yön, nauraen ja itkien ja rakastuen ja ostaen sämpylän neljällä eurolla tingittyäni vähän, ja jakaen sen kaikkien kanssa, ja juosten hiekalla ja katsoen auringonnousua ja ajatellen jääväni sinne. Kun isot kokot paloivat silmien edessä ja kun tanssittiin keskellä katua. Kun se mies suuteli viimeisen kerran, ja kun sen jälkeen kaaduin pimeissä portaissa ja itkin vähän lisää. Kun lentokentällä liikkuvat ihmiset ja matkalaukut ahdistivat. Kun Espanja jäi ja sinä jäit ja te jäitte ja kun näin Suomen metsät ja Helsingin valot auton huuruisesta ikkunasta. Kun oma huone tuntui tyhjältä. Kun en äkkiä enää tiennyt, oliko kaikki todella tapahtunut vai ei. Oliko Espanjaa olemassa vai ei.

Ahora mismo todo lo que hay en mi cabeza, son recuerdos: cuando tú llorabas, porque lloraba yo. Cuando tu sonreías, porque sonreía yo. Cuando viví la mejor noche de mi vida, sonriendo y llorando y enamorándome y comprando un bocadillo de 4 euros después de regatear un poco y compartiendolo con todos, y corriendo en la arena y viendo el amanecer y pensando en quedarme ahí. Cuando las grandes hogueras se quemaron enfrente de nuestros ojos y cuando bailamos por la calle. Cuando ese hombre me besó por última vez, y cuando después de eso me caí en las oscuras escaleras y lloré un poco más. Cuando la gente y sus maletas en el aeropuerto me agobiaron. Cuando España se quedó y tú te quedaste y vosotros os quedasteis por ahí, y cuando vi los bosques de Finlandia y las luces de Helsinki desde la humeante ventana del coche. Cuando mi propia habitación me parecía vacía. De repente no estaba segura, si de verdad todo había pasado o no. Si España existía o no.

Maailman on pakko olla ääretön. Jos yhdelle pienelle ihmiselle tapahtuu niin paljon, ei kaikkien miljardien ihmisten elämät mahdu tänne. Maailma on loputon, niin kuin ikävä ja kahvintarve ja naurut ja itkut ja koulupäivät ja rahanpuute ja alkoholin täyteiset illat ja me kaksi.

El universo debe ser infinito. Si a una pequeña persona le pasan tantas cosas, no todas las vidas de las mil millones personas caben aquí. El universo es infinito, como la añoranza y la necesidad del café y las risas y los lloros y los días en el instituto y la falta del dinero y las noches llenas del alcohol y nosotras dos.

Joka päivä kaikki on paremmin. Ikävöin ja itken joskus, mutta täällä on paljon ihmisiä, jotka halaavat kovaa ja rakastavat ja saavat nauramaan niin, että sattuu. Ja täällä on metsiä, joissa voi hetken istua yksin, jos tekee mieli. Onneksi on paljon metsiä.

Cada día todo está mejor. Echo de menos y lloro a veces, pero aquí hay mucha gente que me abraza fuerte y que me quiere y que me hace reírme tanto que me duele. Y aquí hay bosques, donde puedo sentarme sola por un momento, si me apetece. Afortunadamente hay muchos bosques.

prepárame la cena, que regreso pronto

Decir adios a una persona, después de compartir la vida con ella, es el peor sentimiento que a esta pequeña chica le ha dado el mundo, o Dios o Diablo o lo que sea. El mundo me parece mucho más vacío cuando me he despedido llorando de ti en el aeropuerto, cuando estoy en el autobús volviendo a la ciudad donde te conocí, cuando paso por tu casa y no estás allí, cuando veo el banco donde comimos chocolate la última noche, cuando no estoy segura de cuando te volveré a ver (pero dios como me encantó que dijeras  'nos vemos' cuando te fuiste, tan segura de que nos volveriamos a ver). Pero en realidad mi mundo está lleno, porque te conozco y porque te quiero y porque me cambiaste la vida. Solo te echo de menos, nada más. 
*

Hyvästellä joku ihminen sen jälkeen, kun on jakanut koko elämän sen kanssa, on pahin tunne, mitä maailma tai Jumala tai Saatana tai mikä lie on tälle pienelle tytölle antanut. Maailma tuntuu niin paljon tyhjemmältä, kun oon hyvästellyt sut itkien lentokentällä, kun istun bussissa matkalla takaisin kaupunkiin, jossa suhun tutustuin, kun ohitan sun talon etkä oo siellä, kun nään penkin, jolla syötiin suklaata viimeisenä iltana, kun en oo ihan varma, milloin nähdään taas (mutta voiluoja miten rakastin sitä, että sanoit vaan nähdään kun lähdit, varmana siitä, että nähtäisiin). Mutta totuus on, että mun maailma on kokonainen, koska tunnen sut ja koska rakastan sua ja koska muutit mun elämäni. On vain ikävä, ei muuta.
*

*
Pero si decir adiós a unas personas duele tanto que casi no se puede respirar, cómo será decir adiós a todo el mundo? Decir que me voy ahora, que os quiero y que volveré, pero que ahora tengo que irme, tengo que correr al avión y hundirme en las lágrimas y volar fuera del país que me ha enseñado cómo una puede enamorarse de otro país y de otra gente y ser feliz aunque la vida real en mi país esté lejos. En dos semanas volveré a mi vida real. La vida aqui ha sido como un sueño. Tan perfecta. Tan maravillosa. Tan díficil. Tan rara. Tan feliz que he vivido el mejor año de mi vida. Y me duele irme. Me duele. Pero me están esperando, me está esperando otra felicidad, otra gente y otras cosas perfectas y dificiles y maravillosas. Mi país. Mi vida. Vosotros.
*

Mutta jos hyvästien jättäminen muutamalle ihmiselle sattuu niin paljon, etten melkein voi hengittää, millasta tulee olemaan sanoa hyvästi kaikille? Sanoa, että mä menen nyt, että rakastan teitä ja että tuun takaisin, mutta että nyt mun pitää mennä, mun täytyy juosta lentokoneeseen ja hukkua kyyneleihin ja lentää pois maasta, joka on näyttänyt mulle miten voi rakastua toiseen maahan ja toisiin ihmisiin ja olla onnellinen, vaikka oikea elämä kotimaassa olisikin kaukana. Kahden viikon päästä mä palaan oikeaan elämääni. Elämä täällä on ollut kuin unta. Niin täydellistä. Niin ihanaa. Niin vaikeaa. Niin outoa. Niin onnellista, että oon elänyt elämäni parhaan vuoden. Ja sattuu lähteä. Muhun sattuu. Mutta mua odotetaan, mua odottaa toinen onni, toiset ihmiset, toiset täydelliset ja vaikeat ja ihanat asiat. Mun maa. Mun elämä. Te.
*

 

*

Me quedan 2 semanas. Voy a vivirlas siendo la chica más feliz del mundo. Voy a vivir como he vivido cada día. He hablado con la mejor española y amiga del mundo de cosas importantes por la noche, en un parque donde los niños juegan y no están durmiendo, como todos los niños en Finlandia estarían a esa hora. Nos hemos escapado del instituto para que una persona me pudiera invitar unas tortitas. He bailado con música de los 80's hasta dolerme y disfrutado un montón aunque ese día te había dicho adiós. Le he dejado besarme a las 6 de la mañana en mi cocina sabiendo que nadie podría interrumpir porque toda la casa estaba vacía (y me ha hecho echar de menos las noches en Finlandia cuando la casa está vacía y solo nosotros estamos allí, yo y vosotros y nuestras risas). He tocado el piano en un concierto español y me ha dicho gente desconocida que nunca dejara de tocar. He visto a un vampiro en una calle oscura (jiji) y no he parado de reírme después. He mirado como has fumado un cigarillo en tu vacío comedor, ventana abierta, disfrutando de cada segundo. Me he peleado con un hombre desconocido y disfrutado porque no me había peleado con nadie por 9 meses. He sido feliz. He estado preparándome para irme pero también para seguir siendo feliz. Voy a ser feliz porque quiero serlo. Lo digo siempre, lo sé - pero no dejaré de decirlo hasta que tú me entiendas y lo intentes también.
*
Mulla on jäljellä 2 viikkoa. Aion elää ne ollen maailman onnellisin tyttö. Aion elää niin kuin oon elänyt joka päivä. Oon puhunut maailman parhaimman espanjalaisen ja maailman parhaimman ystävän kanssa tärkeistä asioista yöllisessä puistossa, jossa pikkulapset leikkivät eikä nuku niin kuin lapset Suomessa nukkuisi siihen aikaan. Ollaan karattu koulusta, jotta yksi ihminen voisi tarjota mulle muutaman pannukakun. Oon tanssinut 80-luvun musiikin kanssa niin että sattuu ja nauttinut hullusti, vaikka sinä päivänä olinkin sanonut hyvästi. Oon antanut sen suudella kuudelta aamulla keittiössäni, tietäen ettei kukaan voisi keskeyttää koska koko talo oli tyhjä (ja se sai mut ikävöimään niitä öitä Suomessa, kun talo on tyhjä ja siellä ollaan vain me, minä ja te ja meidän nauru). Oon soittanut pianoa espanjalaisessa konsertissa ja kuullut tuntemattomilta ihmisiltä, etten koskaan saisi lopettaa soittamista. Oon nähnyt vampyyrin pimeällä kadulla (hihi) pystymättä lopettamaan nauramista sen jälkeen. Oon katsellut, miten poltat yhden tupakan sun tyhjässä olohuoneessa, ikkuna auki, nauttien joka sekunnista. Oon riidellyt tuntemattoman miehen kanssa ja nauttinut, koska en ollut riidellyt kenenkään kanssa yhdeksään kuukauteen. Oon ollut onnellinen. Oon valmistautunut lähtemiseen mutta myös onnellisena olemisen jatkamiseen. Aion olla onnellinen, koska haluan olla sitä. Sanon sitä aina, tiedän - mutta en aio lopettaa sen sanomista ennen kuin ymmärrät mua ja yrität sitä myös.
*
*

Quiero decir gracias a todos vosotros, aqui y allí. Por quererme. Por echarme de menos. Por esperarme. Por prepararse para esperarme. Por entender qué significa España para mi ahora. Por entender que aunque quiero veros todos allí, me dolerá irme de aqui y que estaré perpleja los primeros días despues de volver. (Y que por eso todavía no quiero empezar a hacerme la maleta.) Por enseñarme castellano. Por no dejarme olvidar el
finlandés. Por ser vosotros. Por hacerme feliz. Dios, si os tengo a todos vosotros, en Finlandia y en España, por qué no sería feliz?
*
Haluan kiittää kaikkia teitä, täällä ja siellä. Siitä, että rakastatte mua. Siitä, että ikävöitte mua. Että odotatte mua. Että ymmärrätte, mitä Espanja tarkoittaa mulle nyt. Että ymmärrätte, että vaikka haluan nähdä teidät kaikki siellä, muhun sattuu lähteä ja tuun olemaan eksyksissä ensimmäiset päivät paluun jälkeen. (Ja että siksi en halua aloittaa matkalaukun pakkausta.) Siitä, että ootte opettaneet mulle espanjan kielen. Että ette oo antaneet mun unohtaa suomea. Siitä, että olette te. Että teette mut onnelliseksi. Voiluoja, jos mulla on teidät kaikki, Suomessa ja Espanjassa, miksi en olisi onnellinen?
*

*
no vale el tiempo pero valen las memorias,
no se cuentan los segundos, se cuentan historias,
la paciencia es lo que se cosecha,

mi calendario no tiene fecha

yo me huelo por lo que siento,
por eso presiento,
que dentro del circuito me queda poco tiempo,
en el próximo tren me monto

prepárame la cena,
que regreso pronto

yo soy libre porque desde aquí yo vuelo,
solo toca despegarse del suelo

prepárame la cena,
que regreso pronto

(te lo prometo)
*