kun päivät toistavat itseään

Kahden euron viini tavallisesta lasista juotuna oli pahaa, mutta silti ihaninta, mitä viikkoihin tai kuukausiin oli tapahtunut. Syynä oli itävaltalaisen hotellin pehmeät lakanat ja kaksi parasta ystävää vieressä ja tieto siitä, ettei vielä pitänyt palata tänne ainakaan yhdeksään tuntiin. Ja että matkalaukkuun oli pakattu toinen samanlainen kahden euron viinipullo siltä varalta, ettei rahat riittäisi mihinkään muuhun tapaan kadota täältä taas sitten, kun sille olisi tarvetta.

Täällä hukun kirjoihin ja viimeisiin aitoihin Hesareihin ennen tabloidia, hukun naapureiden tervehdyksiin, jotka ovat pysyneet samanlaisina kaikki nämä vuodet, hukun elokuvien alkumusiikkeihin ja loppumusiikkeihin, omiin ajatuksiin, ahdistukseen kevätlukukauden ensimmäisellä tunnilla, elokuvavuokraamon myyjän hymyyn, kahvikylläisyyteen, Itävalta-ikävään, sinä-ikävään, minä-ikävään.

Minä haluan nyt olla minä ja haluan, että tulee joku, joka sanoo että hyvä kun olet taas sinä. Mutta en halua tarvita ketään tekemään minusta taas minut. Haluan tehdä minusta minut itse niin kuin ennenkin olen osannut tehdä. Miksen sitten nyt?

Miksi tuntuu siltä, että osaan paremmin olla minä jossakin muualla?

Kuukausi sitten päätettiin, että kahden vuoden päästä sullottaisiin jeeppi täyteen levyjä, telttoja ja alkoholia ja lähdettäisiin ajamaan kuukaudeksi Skotlannin nummien yli Irlantiin. Ehkä silloin sitten.

Mutta olin minä minä yhdissä juhlissa, missä oli paljon kanasalaattia ja valkoviiniä, olin minä minä joulupöydässä, olin minä minä kun lauloin kirkossa, olin minä minä kuunnellessani miten itkit taas, olin minä minä kun kirjoitin oppitunnilla vihkon täyteen omia tarinoita, olin minä minä kun huusin vapautta kovaan ääneen lumilaudan kanssa koskemattomalla lumella. Olin minä minä, kun joku sanoi, että minä vain sählään, ja huusin että en ja sinä tiedät sen.

Minä haluan nyt olla minä päivän jokaisena hetkenä ja öisinkin, kun tuijotan niitä kattoon kymmenen vuotta sitten liimattuja tähtiä. Ja minä haluan, että joku uusi ihminen sanoisi tuntevansa minut hyvin. Nimenomaan minut, eikä tätä kuorta, mikä nyt vaeltaa paikasta toiseen, päivästä toiseen ja yrittää olla joku.