tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä

Mielettömän kiva viikko takana, penkkarit ja wanhat ja kaikki! Tää tyttö ollut yhtä hymyä siis viimeset päivät! Kovat anteekspyynnöt kirjottelemisen vajavaisuudesta, ei oo ollut mitään järkevää sanottavaa vähään aikaan (millon sitten olis?)! 8 tunnin päästä nokka kohti Italiaa (se on ollut kyllä sitä kohti jo aika pitkään...) ja aion lautailla niin että kun tuut takas, jalkalihakset on suuremmat ku Schwarzeneggerillä (joka on muuten hirmunen mies)! Loman jälkeen ehkä kuvia matkasta ja lisää tyhjänpäiväsiä sepustuksia! Nyt adios ymsyms kaikki, ja hyvää lomaa, rakkaat! Keep on smiling!
Sisu
PS. MAROON 5 KULTTUURITALOLLA 16.3.! Kaivettiin rahat jostain eikä tarvinnu ees kokeilla uraa katusoittajina!

i don't mind spending every day out on your corner in the pouring rain

Viime päivät on kuluneet oudossa sumussa. Koeviikon yllättävä saapuminen ja lähestyvät soittokeikat on pitäneet työläänä koko ajan, mutta vaikka mä olen tuntikaupalla tehnyt tyhmää musakulttuurin portfoliota (huom, käytin rauhallisesta vapaa-keskiviikostani siihen viis tuntia. VIISI TUNTIA!) ja selannut koulukirjoja läpi (ainakin ahkerasti yrittänyt) sekä harjoitellut sormet punaisina pianosäestyksiä, tuntuu kuin mä en olisi saanut mitään aikaan. Avuton olo. Oloa ei ole kohentanut edes lukuisat kahvit Beatles-mukista eikä kuulokkeista pauhaavat Coldplay ja Maroon 5 (josta tulikin mieleen, että otetaan ilomielin kaverin kanssa lahjotuksia vastaan, että päästäisiin kattomaan kyseisiä herroja maaliskuussa! Jos kolehdinkeruu ei onnistu, päätettiin rahojen kokoamiseks ryhtyä katusoittajiksi tai prostitioiduiksi). 

Muhun on taitanut iskeä jälleen kerran ihanat haaveet siitä, ettei tarvitsisi vähään aikaan tehdä mitään – saisi vain nauttia rauhassa niistä Beatles-mukillisista kahvia, sulkea silmät ja laulaa yhtä kauniisti kun katulamput hohti tänään kävellessäni musaopistolta kotiin, kääriytyä peittoon ja olla helpottunut siitä, ettei seuraavana aamuna tarvi herätä kuudelta kännykän tekopirteään herätysääneen. Tällasta kiireettömyyttä kutsutaan yleensä kesäksi. Mä päätin tänään, että pakenen ens kesänä kaikkea kiirettä ja stressiä niin pitkälle kuin vain voin – pakkaan vaikka repun, otan mukaan pari karjalanpiirakkaa ja lähden pyöräilemään maailman ympäri (sanoo Sisu, jolle 7 kilometrin pyörälenkkikin voi aiheuttaa suurta tuskaa…). Sama suunnitelma vois houkutella nytkin.

Mikä saa mut jäämään on se, että sisko tulee Englannista kotiin lauantaina. Samalla se tuo mukanaan tunteen siitä, millainen turvapaikka koti onkaan. Yhteiselo kolmistaan vanhempien kanssa on saanut mut lähes kadottamaan sen tunteen – välillä on tuntunut kuin olis ollut vankilassa: jokaista askelta vahditaan, jokaisesta menosta kysellään, jokaisen päivän tapahtumista yritetään luoda mukava keskustelu, vaikka suurimpana osana viime kuukausien päivistä mä en ole halunnut kotona keskustella muiden kuin siskon kanssa. Tää voi ehkä hieman valaista sitä, miksi mä en ole ikinä odottanut mitään muuta yhtä paljon kuin lauantaita.

Eilinen oli sumusta huolimatta mukava, ainakin aamupäivän puolesta. Ootin bussipysäkillä bussia vanhan, herttasen mummon kanssa, joka alkoi päivitellä lumen sulamista ja teiden liukkautta. Mä tähän viisaana tyttönä totesin, että onneksi teitä kuitenkin hiekotetaan. Se myötäili mun Einstein-toteamustani, mutta oli sitä mieltä, että keskustassa hiekotusta ei juurikaan harrastettu. En viittinyt esittää ihan päinvastaista mielipidettäni, vaan tyydyin hymyilemään ja viittomaan lähestyvää bussia pysähtymään.

Keskustaan päästyäni tunsin itteni Lindan kanssa kunnon kulttuurinuoreksi. Koulun takia tuli käytyä Kaapelitehtaalla Pentti Sammallahden (?) valokuvanäyttelyssä sekä Kiasmassa kattelemassa vähän nykytaidetta. Jostain hassusta syystä todettiin tykkäävämme niistä. Monet teokset jätti aivot tyhjemmäksi kuin mitä ne vielä on. (Esimerkkinä Kiasmassa ollut video, jossa kameran yli tuijottavan naisen päälle lentelee vesipisaroita. Vieraskirjaan joku oli ihan osuvasti kysynyt: ”Miks ihmeessä sen päälle roiskuu vettä?”) Jotkut oli kuitenkin mielettömän hienoja töitä. Istuttiin kymmenisen minuuttia katsomassa videota, jolla nuoret paljastaa omia pelkojaan (osasyynä niin pitkään istuskeluun saattoi olla myös samassa huoneessa oleva nuorisoryhmä, joka puhui ihanaa englantia ja joiden joukkoon mahtui pari kivaa ruutupaitaista miestä. Jäätiin myös arvostelemaan, sopiko yhdelle niistä parta vai ei).

Näyttelykierrosten jälkeen päädyttiin museokauppaan ihailemaan kangaslaukkuja ja -kasseja, jotka oli kuitenkin liian kalliita meidän kukkarolle. Mukaan tarttui kuitenkin parilla eurolla muutama postikortti, joissa yhdessä nuori John Lennon soittelee kitaraa vanhaan autoon nojaillen ja toisessa on ihana kuppi kuumaa kahvia. Kolmannessa on kuva hiljaisista, katulampun valossa hohtavista portaista Pariisissa, joita oon itsekin joskus kiivennyt. Vedin eilen Beatles-seinäni uusiksi ja päätin sekoittaa herrojen sekaan hienoja värillisiä ja mustavalkoisia postikortteja, joita on kertynyt ajan kuluessa jonkin verran. Eilen päätin virallisesti alkaa keräillä niitä lisää.

Kahvittelu ja pulla olisi näiden mahtavien kulttuuripläjäysten päätteeksi houkutellut, mutta herkuton helmikuu pisti vastaan. Niinpä Linda katosi loskasateeseen ja mä juoksin Postitalon bussipysäkille, jolle jäin seisomaan moneksi pitkäksi minuutiksi kuunnellen puolikorvalla ympärillä seisovien ihmisten valituksia myöhästelevistä busseista.

Kiitän ja kumarran siitä, että on viikonloppu. Se saa mut jättämään ulkopuolelle faktan, että ens viikolla koeviikko pärähtää mun osalta kunnolla käyntiin. Viikonloppu on mulle ihanaa lomaa, jonka aikana en jaksa avata yhtäkään kirjaa. En edes kuivaa hissan kirjaa, jonka sain lainattua Jenniltä omani kadotettuani (ensimmäinen koulukirja ikinä, minkä oon hävittänyt! Maa halus selvästi rikkoa mun ennätyksen ja nielaista kirjan sisäänsä), vaikka joitain voisi ehkä motivoida se, että jos nyt luen hyvin ja pääsen kurssista läpi, mun hissan kurssit on ohi. Lopullisesti. Mutta mua ei edes tuo jaksa motivoida. Mukavampaa on nauttia viikonlopun rauhasta ja sen kautta kokea pieni tuulahdus kesälomasta. Voi, kun mä ootan niitä pitkiä kesäöitä.

Sommertiden hej hej, sommertiden! (Masin mukaan se on muka sommertideR, mutta pidettiin sitä Lepin ja Lauran kanssa niin naurettavan kuuloisena että päätettiin ikuisesti laulaa sommertideN! nuoria kapinallisia kun ollaan...)

Tänään sumu katos onneksi hetkeksi, kun pääsin ulos äikän kakkoskurssin kokeesta (Elisan olis pitäny nähdä se, että uskois kuinka vaikeeta runoanalyysi voi olla!) sillon, kun aurinko paistoi kirkkaimmillaan. Helsinki oli taas niin kivannnäkönen. Ratikalla ajellessani en voinu olla hymyilemättä ulkona juokseville pikkulapsille ja vanhuksille, jotka talutti toinen toisiaan.

 Tää ilta kuluu taas pianoa soittaessa, siskon tuloa valmistellessa ja ehkä vähän Greyn anatomiaa katellessa, kun sain vihdoin lainattua Jennalta tokan tuotantokauden! Ehkä tää sumu pikku hiljaa hälvenee - viimestään huomenna. 

Sisu

Otsikon biisi: Maroon 5 - She Will Be Loved

                                           http://www.fanpop.com/spots/maroon-5/images/6366704/title/maroon-5-performances-photo