Julistan mun uusimman suurimman rakkauden: Regina Spektor! Sanat ja jännät melodiat ja hassut säestykset, ihan kaikki, saa mut lentelemään taas kerran musataivaaseen.
Pari viikkoa sitten kipaisin innoissani ku pikkulapsi Levykauppa Äx:ään kun ne vihdoin ja viimein ilmotti, että mun tilaama Reginan Begin to Hope levy oli saapunu hyllyyn. Samalla tarttui mukaan Pariisin kevään Astronautti ja oon sitä siitä lähtien mukavasti hoilannut (heihei mutsi, mä en oo syönyt mun lääkkeitä, vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu, ihmettelen miten kaikki lipuu ohi, tulee juhannus ja joulu...). Välillä oon sitten vaihtanut cd-soittimeen Reginan ja istunu säkkituolissa huone pimeenä ja rauhottunu.
she says "I can sing this song so blue that you will cry in spite of you... and I have walked these streets so long there ain't nothing right, there ain't nothing wrong... lady lights a cigarette, puffs away, no regrets, takes a look around, no regrets no regrets... says "I am free", sings so soft as if she'll break... lady lights a cigarette, puffs away, and winter comes and she forgets (Regina Spektor: Lady, samasta biisistä otsikko)
Joulu sitten meni (hirmu nopeesti, huomasko kukaan muu?) ja lahjoja tuli, levyjä rahaa kirjoja vaatteita pelejä (uu carcassonne on ehkä paras peli ikinä mitä on tehty!!) yms. Joululaulut soi läpi joulun ja taitaa ne hiukkasen soida päässä edelleen. Ihana joulufiilis on sitten yhtäkkiä vaihtunu kauheeseen stressiin ku pitäis saada tyhmät vaihto-oppilaspaperit täytettyä. Kyllä, TYHMÄT!! Näissä papereissa kysytään noin miljoona kertaa samoja asioita: ootko allerginen?, mille oot allerginen?, ootko allerginen?, mitä oireita?, ootko allerginen jollekin?! Eikö niille riitä että sanoo kerran, että KYLLÄ, oon allerginen parille hassulle eläimelle ja allergiatestin mukaan koivulle vaikkei mulla siitä ikinä oo mitään tullutkaan? Noita papereita täytellessä tulee välillä sellanen fiilis, että haluisin paiskata ne seinään ja huutaa että en lähde minnekään Espanjaan, jään tänne kun täällä ei tarvi stressata mistään. Just sillon pitää aina ravata yläkertaan ja antaa Reginan laulaa. Ja sitten mä rauhotun. Makaan lattialla ja tuijotan kattoon ja mietin sitä kaikkea ihanaa, mitä tuun ens vuonna kokemaan. Tutustun ihan uusiin ihmisiin, saan ystäviä toisesta maasta, opin puhumaan espanjaa ja itsenäistyn vielä enemmän. Koen jotain, mitä harvat pääsee kokemaan - jotain ihan uutta ja kaikin tavoin tosi jännittäväÄ. Regina saa mut taas haluamaan lähteä - haluamaan sitä melkeen enemmän ku mitään muuta. Heh, on noi hassut melodiat ihmeen rauhottavia ja rohkaisevia.
Ja on noi melodiat ja kaikki kipaleet muutenkin hassuja, kun tuo niin paljon muistoja mieleen. Nyt koneen kaiuttimista pauhaa kaikki biisit mitä kielikurssilla tuli kuultua ja hui, tuntuu välillä kun olisin taas Saksassa riehumassa. Joskus, ihan lyhyen sekunnin ajan, oon tuntevinani tyhmiä kyyneleitä silmissä mutta ne kyllä katoaa sieltä yhtä nopeesti ku ilmestyykin. Ei pidä surkutella sitä, että joku asia on ohi, vaan olla ilonen, että se tapahtu. Hehe siinä tais olla tän päivän klisee! Viime kesä oli muutenkin jotain ihmeen kivaa. Isosena olo riparilla oli parasta,samoin kaverit ja hassut piknikit ympäri helsinkiä ja suomenlinnassa, kitaranrämpyttelyt ja laulut/ulvomiset nurtsilla auringonpaisteessa, koulun päättärit (hehe...), uinnit kuutamossa siskojen kanssa, juhannus, lettujenpaisto mökillä, tieto Sibikseen pääsystä, leffaillat, nätit auringonnousut ja -laskut, veneajelut, kaikki. Ja ens kesästä tulee vielä parempi, niin me sovittiin eilen Lepin kanssa, että mulla olis hyvät muistot kaikista sitten ku häippäsen vuodeks Espanjaan hankkimaan vielä lisää hyviä muistoja. Vaikka rakastan talvea ja kaikkea tota lunta ja joulua ja uuttavuotta (kolme päivää enää!!), välillä voisin hypätä suoraan kesään. Herätä aamulla siihen, että aurinko paistaa. Ottaa kahvia ja lähteä ulos hillumaan mekossa ilman kenkiä, kuunnella samalla vähän SMG:tä. Sitä parempaa kesämusaa ei oo, vai kuulenko jostain vastalauseita??
Huh, nyt tossa vieressä on toi tyhmä pinkka papereita, jotka kyselee multa sadannen kerran niistä allergioista. Haluisin nyt saada tän voimia vievän flunssan pois, jotta saisin repästyä jostain poweria tarttua noihin papereihin ja täyttää ne vihdoin loppuun. Mun naurulihaksiin sattuu, kun oon tässä koneella ollessani katellut papereita varten kuvia itestäni, kavereistani ja perheestäni, joiden pitäis olla mahollisimman edustavia. Miks mulla pitää olla kaikkein idiooteimmat kaverit ja kaikkein hassuin perhe, jotka ei oo koskaan saaneet aikaseks ees yhtä järkevää kuvaa, missä kukaan ei pelleilis vaan hymyilis uskollisena kameraan? Välillä siihen hyvien, normaalien kuvien puutteeseen menee hermot ja taas stressaa, mutta kun niitä kuvia kattoo tarpeeks kauan, ei voi loppujen lopuks olla nauramatta. Tyhmiä ihmisiä tyhmine ilmeineen. Ja samalla niin ihania ihmisiä ihanine ilmeineen. Voi, mulla tulee kaikkia niin ikävä. Toivotaan, että Espanjassakin ihmiset osaa tehä valas-, näätä- tai hiiri-ilmeitä.
No niin taas kerran tässäki postauksessa ollaan hypitty aiheesta toiseen ja palattu taas samoihin vanhoihin aiheisiin. En muista mikä se kirjallisuudenlaji oli, mitä päähän ysillä päntättiin, missä tekstit on täynnä yksittäisiä asioita, jotka harvoin liittyvät toisiinsa ja kuvaa näin sitä, miten ihmisen mieli poukkoilee asiasta toiseeseen. No, mikä se laji nyt ikinä olikaan, tää mun hassu blogi kyllä osaa sen homman. Kiitos nyt kuitenki taas vaan teille virallisille + teitä aika paljon enemmän oleville nimettömille lukijoille, joiden ansiosta blogi lähestyy hitaasti mutta toiv. varmasti 1000 lukukerran rajaa. Oujeeeees!
vie mut jonnekin mistä mut haetaan sitten kun oon hetken istuskellut yksin ihan pienen hetken
... ja se joulu tuli! Tiistaina pikkujoulupippalot ja kirkko, voi mikä ilta siitäkin taas tuli. No, ei stressiä tai häpeää, oli hauskaa ja niin ku silloin ihmisille selitin, vuoden päästä jouluna Espanjassa muistelen sitä varmaan aika hymyssä suin. :) APUA, ens vuonna en vietä tämmöstä samanlaista joulua, mikä nyt on vauhdilla luomassa jälleen tunnelmaansa tähän kotiin, vaan oon ihan toisessa maassa ja maailmassa. Just tällasina hetkinä se iskee mieleen hirmuisen kovalla voimalla! Samalla se pelottaa ja jännittää, samalla saa mut odottamaan ens elokuuta vielä enemmän. :) sekavat on tunteet...
Joulukuusi on koristeltu punasilla palloilla, jotka kimaltelee niiden kynttilöiden valossa aika kauniisti, täytyy sanoa :). Pari vuotta sitten päätettiin luopua kaikista muista hassuista koristeista (tais olla sen jälkeen, kun saatiin siskojen kesken aikaseks hassu riita, kun toinen sisko halus saada yhen hirveen ruman hiirikoristeen kuuseen eikä vanhempi sisko suostunut. Mulle on vieläkin vähän epäselvää, miks mun sisko halus kuuseen koristeeks hiiren...) ja tyytyä niihin punasiin, Brysselistä ostettuihin palloihin, jotka näyttää siltä ku pakkanen olis saanu ne huurustumaan. Ne on mielettömän nättejä, ja rakastan jouluajan aamuina tepastella aamutossuissa yläkerrasta keskikerrokseen ja nähdä niiden hohtama puna,joka on se tunnettu joulun väri. :) Ah, joulu on niin kivaa aikaa. Paitsi en tykkää jouluruoasta. Mikä mua vaivaa? Joulupuuro on hassunmakusta ja ainoa mikä illallisella menee helposti alas on villisika (joo, me syödään villisikaa kinkun sijasta, sekopää perhe kun ollaan). Niin, ja jälkiruoka. Ei oo olemassa pahaa jälkiruokaa. Mutta joo, sikspä yleensä illallinen on sitä kun höpötän ihmisille juttujani, kuuntelen niiden tarinoita ja ootan sitä, että ruoka on ohi ja pääsee avaamaan lahjoja. Oonko normaali? Kaikki kaverit on ihmeissään aina kun koitan sanoa, ettei jouluruoka oo hirmuisen hyvää. Mulle joulutunnelmaa tuo enemmän kivat ihmiset, joulukirkko ja ne punaset pallot siellä kuusessa. Ja ne lahjat siellä kuusen alla, hehe. Ihanaa myös on, kun ihmiset ottaa jouluna yhteyttä toivottaakseen hauskoja jouluja ja kysyäkseen kuulumisia. Sillon tulee aina juteltua niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa harvoin jubailee. I like it. :)
MUTTA, tässä nopeassalyhyessä postauksessa ei ollut muuta ideaa kuin toivottaa ihanaa ja mahavaa (hehe abbu!) joulua! JA ONNEA KAIKILLE, niin ku äidin joulukorttiin kirjotin. Wtf mitä onnea?, nyt on joulu eikä synttärit. No, ajatus ei aina juokse, varsinkaan tällaisena aikana kun kuuluukin vähän hidastaa ja pysähtyy nauttimaan. :) Oujees, mahtavat joulut! PS. kohta poksahtaa rikki blogin 800:n lukemiskerran raja! MUKAVATA.
Heh, olin papalla Jyväskylässä pari päivää ja ihmettelin, miks Facebook oli täynnä valituksia liiasta lumesta, mutta kun sitte eilen raahasin laukkuani ulos Pasilan juna-asemalta ja kattelin vähän ympärilleni, niin huomasin, että katos vaan, tää Etelä-Suomihan on kieltämättä ihan kiitettävästi lumen peitossa. Mutta nimenomaan kiitettävästi, kuka jaksaa tosta valittaa, lumi on ehkä parasta talvessa! Äsken olin varmaan maailman hassuin näky, kun kävin kirjastosta hakemassa yhen leffan ja raahauduin sitte yhen lumisen pellon poikki kotiin aika vaivalloisesti ja pari kertaa melkeen lumeen kaatuen (luulis, että mun paksussa lumessa tarpomisen taidot kehittyis talvi talvelta, kun kerta suomalaisia ollaan!, mutta yhtä vaikeeta se on aina joka vuos. No, kohoaapa sitten ainaki kunto!!), mutta silti mun kasvoilla oli semmonen idioottimainen hymy kun olin vaan hirmu ilonen siitä, että on KUNNON TALVI, että koulussa on niin ihania ihmisiä ja nauroin koko päivän, että kohta on joulu ja uusvuos ja aa kaikki! Nyt mutustan juustotikkuja, jonka reseptin kaveri opetti kun oltiin alle 10v, ja vieläki osaan tehä näitä vaikka silmät kiinni. Elämä hymyileeeeee ja minä myös!
Ja anteeks nyt vaan kaikille kun on tässä ollu pientä taukoa kirjottamisessa, oon ollut koko ajan joka paikassa ravaamassa ja sillon ku en, en oo jaksanut koota ajatuksiani kirjoittaakseni jotain järkevää. Tosin millon nää mun kirjotukset olis järkeviä ollukaan, hehe! Mutta mikä myös tekee iloseks on se, että kun noita tilastoja kattelen, niin tätä blogia on luettu yhteensä jo pari sataa kertaa ja joka päivä täällä vierailee semmoset 5-10 lukijaa. Mikä teitä ihmisiä vaivaa, kun teitä kiinnostaa mun höpinät? Sekopäitä ootte joka ikinen!! Noei, mua teiän lukeminen ei haittaa sitten ollenkaan, että jatkakaa toki vaan! =)
No niin, eilen oli se ihana itsenäisyyspäivä ja vaikka se mulla meni vähän ohi kun junassa istuin suurimman osan päivää, kyllä niiden linnanjuhlien kattominen (ja joillekin vieraille nauraminen Lindan kanssa, millä perusteella esim. joku 'vuoden isoäiti' on päässy linnaan?? Missä mun kutsu viipyy!) toi taas mukavaa isänmaallisuusfiilistä. Taisin joskus ekoissa blogipostauksissa mainita, että oon vähän tämmöstä isänmaallista tyyppiä, isoisältä se kai tulee. Rakastan Suomea ja suomalaisuutta ja kaikkea, mitä tähän maahan liittyy. Tänään, kun koulussa laulettiin Finlandiaa aika komeesti, se tuntu kyllä mukavasti sydämessä. Hui, mua hävettää niin paljon, etten oo ikinä nähny Tuntematonta sotilasta (Kim ei tykänny kun kerroin...), mutta ainakin oon lukenu sen kirjan, ja mä ihan tosi luin sen kokonaan ja tykkäsin vielä! Otan tavotteeks joululomalla vihdoin istun alas ja katon sen leffan. Sitten oon ihan 100% aito suomalainen. Nyt oon vasta 99,9999%. Mikä eilisessä jäi myös vähän harmittamaan, on se että äidin kokkaama juhlaillallinen meni vähän sivu suun ku siellä junassa piti körrötellä. No, ehkä oli hyvä että äiti ja isä sai kerrankin istuu kahestaan alas, ties mikä romanttinen illallinen niilläkin eilen oli, hehe! Mutta tänään ku sitten siellä lumessa tarvoin kotiin, rakastuin Suomeen taas miljoonannen kerran. Ei oo mitään kauniimpaa, kun aurinko paistaa ja saa lumen kiiltämään, oikeesti. Viikonloppuna meen ulos istumaan ja kattomaan auringonlaskun. Joskus se on jopa nätimpi talvella ku kesällä.
Tossa Suomea miettiessäni tuli mieleen suomalaiset ihmiset. Bussissa kun oon nyt tässä syksyn aikana koulumatkoilla ehtinyt istua vähintään miljoona tuntia, oon tullut nähneeks niin paljon erilaisia suomalaisia, niiden ilmeitä ja vaatteita ja kuullu niiden erilaisia keskusteluja, puhetyylejä ja nauruja. Yks päivä muutamia viikkoja sitten mun takana olevat tytöt rupes ääneen laskemaan, kuinka monta hymyä ne näki ulkona ravaavien ihmisten kasvoilla. Pakko mun oli siinä itekin ruveta niitä hymyjä laskeskelemaan, ja tulos tais olla pyöreät nolla. Me suomalaiset ei tosiaan kauheesti hymyillä kun kävellään ulkona - jostain syystä me osataan näyttää hymymme vaan tutuille ja turvallisille ihmisille. Siks mä olinkin tänään varmaan aikamoinen poikkeus, kun ravasin tuolla sellanen korvasta korvaan -hymy kasvoilla. Tänään mä näin miehen, joka oli juuttunut autollaan lumeen ja seisoskeli siinä auton ulkopuolella ja pohdiskeli selvästi, miten vois päästä liikkeelle. Parin metrin päässä oli toinen mies, joka oli tupakalla ja selvästi ihan omissa ajatuksissaan. Tuli mieleen, että miksei se auto-ongelmainen mies pyytänyt siltä tupakkamieheltä apua?? Mä nyt en viittinyt mennä tarjoamaan apua, kun tällanen puoltoista-metrinen, habaa omistamaton pikku nainen olen! No, sinne se mies jäi juuttuneen autonsa kanssa varmaan aika pitkäks aikaa, kun toinen poltti ihan vieressa tupakkansa loppuun ja häipyi. Jos me oltais espanjalaisia, auton kimpussa olis ollu varmaan vähintään kymmenen ihmistä repimässä sitä lumesta irti. No, me ollaan suomalaisia ja avun pyytäminen ei meiltä luonnistu. Loppujen lopuksi mua vaan naurattaa tää meiän suomalaisten jurous, joka loppujen lopuks on varmaan pelkkää ujoutta. Musta on vaan hauskaa, että meillä on omat tapanne ja ollaan selkeästi tietynlaista kansaa. Ei sillä, että kaikki olis semmosia hiljasia maahan tuijottajia. Ratikassa tänään körötellessäni joku nainen kysyi toiselta, tietääkö se missä on Allergiasairaala. Tää toinen nainen sanoi itekin olevansa menossa sinne ja lupasi näyttää tien, ja kun ne jäi sairaalan pysäkillä pois, ne lähti yhdessä ilosesti rupatellen, vaikka olivat tavanneet ekaa kertaa viitisen minuuttia sitten. Meitä on erilaisia. Go suomalaiset!!
Pari kolme postausta sitten mietin, että voisin alkaa kirjottamaan näihin kivoimpia hetkiä, mitä lähipäivinä on tullu koettua. Huh, niitä on ollu tässä vaikka miljoona. No, mieleen jäi vaikka se kun olin lähössä papalta ja halattiin ja se sano, että tykkää musta tosi paljon. Se on aina kiva kuulla, ihan sama kuka sen sanoo. :)
Sisu
(otsikon biisi: Belle Who - The Lights Are Gone But You Keep Smiling)
Vaikka Harrisburgissa täytyy ikkunat sulkea voi Suomessa aina huoletta kulkea Harrisburg on jossain toisella planeetalla ei sellaista voi sattua koivun ja tähden alla voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa? totta toki muunmuassa Olkiluodossa
