there's a secret garden she hides

Huoneen lattia on täynnä vanhoja vaatteita valmiina keräykseen, kirpputorille tai roskasäkkeihin. Pienessä pinossa on ne muutama vaatekappale, jotka oon valmis ottamaan mukaan seikkailulleni Espanjaan. (Maanantaina siihen oli enää kaks kuukautta.) Haluisin lisää uusia mekkoja ja villapaitoja, joihin voisin uppoutua kesäiltoina, mutta just tällä hetkellä en tiedä mitään inhottavampaa kuin kiertää neonväreillä sisustetuissa kaupoissa tuntikausia löytämättä mitään. Mä taidan olla muuttunut ihminen - ainoat kaupat, missä enää pyörin mielelläni, on levykaupat pienillä hiljasilla kaduilla. No, ainakaan en tuhlaa enää rahojani riepuihin. (Kahviin tuhlaankin sitten sen edestä, vaikka viime aikoina oon kovasti yrittänyt säästää keittämällä aamukahvin itse. Keitän maailman pahinta kahvia. Eikä pienen keittiön pöydän ääressä juotu kahvi tuo samaa tunnelmaa kuin kahvikupit tietyissä kahviloissa.)

nipsu söi koko kakun

Eilen tunsin eläväni, kun soudettiin Karolin kanssa kanootilla ympäri Töölönlahtea eikä seurana ollut muita kuin pari pelottavaa lintua sillan alla. Illansuussa istuin elämän tärkeimmän ihmisen kanssa puiston penkillä ja söin suklaajäätelöä suoraan purkista samalla, kun kattelin aurinkoa puiden takana. Illalla löysin itteni makaamasta kylpyhuoneen lattialta ja tuijottamassa kattoon miettien, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Tänään leiriydyin tuntikausiksi katoksen alle kaatosateen ympäröimänä sellasten ihmisten kanssa, jotka sai mut nauramaan niin, että unohdin miltä itkeminen voi tuntua. Muutamaksi hetkeksi sade loppui, ja aurinko laittoi meren loistamaan vähän. 

Nyt mua ilahduttaa kitaramusiikillaan hassu norjalainen mies sopivan parran ja lierihatun kera. Ootan sitä, että pääsen auringonlaskun aikaan hyppäämään autoon siskon kanssa ja lähtemään road tripille kohti paikkaa, jossa oon aina onnellinen. Ei tietoa paluuajankohdasta - mä tykkään mennä vain ja tulla sitten joskus takaisin.

Ihanaa juhannusta - syökää hyvin, tanssikaa aamuyöllä, istukaa kuistin portailla, haistelkaa grillisavua, peskää uusia perunoita, laulakaa, huutakaa, kuunnelkaa, puhukaa, pyytäkää anteeksi, juoskaa metsissä, vastatkaa viesteihin ja soittakaa. Nyt pakkaan laukkuni ja laitan auton kaiuttimet huudattamaan Flogging Mollya. 

lapset nousevat jyrkänteelle nähdäkseen pidemmälle

Tykkään siitä, kun näkee jonkun ihmisen pitkästä aikaa ja silti juttua syntyy niin kuin mitään välieroa ei olis ollutkaan. Eilen oli siis harvinaisen mukava päivä tuntikausia kahvilla istuessa (join ehkä elämäni isoimman kahvin!), vaikka sainkin kuulla kommentin "miks mä teen aina kaikkea tyhmää sun kanssa!". Hehe. Päivää ei myöskään pilannut se, että Jarkko Ruutu istui viereisessä pöydässä. Ah.


Nyt on käynnissä Scandinavian Music Groupin uuden levyn koekuuntelu, siinä soivan banjon aiheuttama hymyily ja juhannuksen odotus. Tänään kiskoin itteni aikaisin sängystä ylös ja lähdin juoksemaan taas, ohitin kalastajat rannassa ja puuskutin eteenpäin, vaikka joka paikkaan sattui ja välillä teki mieli itkeä. Mutta mulla oli kotona odottamassa ihminen, jonka kanssa voi istua pitkään sanomatta mitään ja kuunnella musiikkia ja välillä nauraa jollekin tyhmälle jutulle, jonka joku sanoi joskus kauan sitten. Talo on ollut ihanan hiljainen koko viikonlopun (jos ei lasketa meidän pianonhakkausta ja pientä The Floodin huudattamista) ja tänään mä en aio tehdä muuta kuin kävellä sateessa kauppaan ja ostaa jotain, mikä saa molemmat hymyilemään. Illalla hyppään autoon ja haen toisen sielunkumppanin lentokentältä kotiin. Mä rakastan lentokenttiä.

Kohta on vuos siitä, kun seistiin lentokentällä Arin kanssa kymmenien tuntemattomien ihmisten ympäröimänä ja odoteltiin, että kone lennättäisi meidät Saksaan kolmeksi viikoksi. Niin se lennätti ja lennätti sieltä poiskin, ja ikuisesti vannottiin että mentäis sinne takasin, jonain päivänä. Ehkä vielä joskus, jonain päivänä.

siinä luki rakastan sinua

Nyt mulla on sinne vähän ikävä. Viimeisenä iltana siellä mä hypin suihkulähteessä ilman kenkiä ja mietin, miten elämästä voi tehdä ihanaa. No, hyppimällä siellä suihkulähteessä.

smile

Tällä viikolla oon löytänyt itteni tanssimasta flamencoa, hoilaamassa karaokea, vääntämässä Kaunotarta ja Hirviötä espanjaksi ja syömässä tomaattia miljoonassa eri muodossa. Ja en oo lakannut kertaakaan hymyilemästä, en ees silloin kun oon illalla rojahtanut väsyneenä sänkyyn ja antanut Swell Seasonin vaivuttaa mut uneen. Oon ollut neljä hassua päivää espanjankurssilla, jonka aikana oon oppinut hirmu paljon, en pelkästään ymmärtämään sitä ihanaa kieltä vaan tuntemaan ihania ihmisiä ja itteänikin paremmin. Tiiättekö sen hetken, kun istuu sängyn laidalla ja hymyilee vaan ajatellessaan, miten ihmeellistä elämä voi joskus yhtäkkiä olla? Sellasina päivinä kaikki näyttää entistä kauniimmalta, kaikki ihmiset ja puut ja kadut ja kolhiintuneet kahvikupitkin. Voivoi.


Viikonloppuna aion kattoa elokuvia, olla vain sekasin, ottaa vanhaan kaveriin yhteyttä ja nauttia hengenvedoista. Ens viikolla aion istua ihmisten ympäröimänä puistossa, mennä nauraen soutamaan kanootilla, kattoa kolmiulotteisia piraatteja leffateatterin punaisesta penkistä ja lopulta lähteä meren rannalle kattomaan maailman tärkeimpien ihmisten kanssa, miten kokko palaa auringonlaskua vasten. Pian edessä myös murtautuminen maauimalaan yöllä (koska päivällä on vaikea murtautua, kun ovet ei oo lukossa). Musta näköjään tulee rikollinen Laurin kanssa... voivoi.

http://weheartit.com/entry/10861270

Muuta en osaa sanoa kuin voivoi. Elämä on kivaa, toivottavasti teilläkin, sulkut ihmiset. Nyt haluaisin hirveesti mennä piirtämään liiduilla asvalttikadun täyteen epämääräisiä hymiöitä ja muutaman surunaaman, joiden päällä pomppisin niin, ettei kukaan olis enää koskaan surullinen. Ehkä raahaan jonkun liituostoksille. Samalla ostan kahvin ja toivotan myyjälle hyvää kesää. Ehkä huomenna.

mitä vikaa on pienessä maailmassa, joo mä kaiken nään!

Tää tyttö on lähtenyt maailmalle, se syynä vähäseen kirjotteluun! Hehe ja maailma on niinkin suuri, että nimeks on annettu Jyväskylä. Pakkasin eilen aikaisin aamulla pienen laukkuni ja Kånkenini ja huristin bussilla asemalle odottamaan junaa, jonka konduktööri oli niin tyhmä, että meinas jättää mut kyydistä. Jatkojunastakin meinasin myöhästyä. Mutta täällä mä istun nyt onnellisena ja ehkäisen papan kanssa dementiaa sudokuja sohvalla raapustellen ja välillä tulikuumaa säätä päivitellen. (Jostain kumman syystä tunnen itteni eläkeläiseks!) Olo on niin rento, että päätin olla täällä viikon loppuun asti.

Viikon alun puhelin eri ihmisten kanssa kaikesta, remonttimiehistä tulevaan ammattiin, söin vähän lisää mansikoita ja hymyilin. Ja aloin kirjottaa ylös ekan kerran moneen kuukauteen jotain muutakin ku omia tyhjiä ajatuksia ja Egotripin sanoja. Mulla taitaa näköjään olla tossa pöydällä aluilla joku hassu novelli, josta en tiedä muuta kuin sen, että sitä on ihan mukava kirjottaa.

Nyt mä aattelen sitä, miten kivaa on olla lukiovaimo, joka sanoo kaikille mun ajatuksille "joooo, mä mietin tota kans!". Samalla vilkuilen välillä verhojen välistä ja mietin, pitäskö lähteä yökävelylle. Aamukävely oli niin kiva.

Päässä pyöriviä kysymyksiä: Miks on niin vaikeeta ottaa itteään niskasta kiinni ja tutustua kunnolla ihmiseen, joka vaikuttaa niin mukavalta ja jonka kanssa vois varmasti puhua useita tunteja taukoamatta? Miks pitkät illat on ihania, mutta muuttuu kamaliksi aamuiksi? Miks yksi ihminen näkee pelkät epäonnistumiset? Mikä saa ihmiset itkemään sillon, kun naurattaa? Millon mä opin keittämään hyvää kahvia?  

lennetään kitaralla Texasin taivaan alla

Viime yönä mä hypin vesisuihkuissa pimeässä puistossa, nauroin nurmikolla satojen tuttujen ja tuntemattomien kanssa, makasin asvaltilla ihanien ihmisten kanssa ja ootin auringonnousua, seisoin pikaruokalan autokaistalla autojen välissä, istuin väärien ja oikeiden tyyppien sylissä, puhuin syvällisiä rantakivillä, tanssin kaarisillalla, kehuin toisten laulutaitoja, lupasin soittaa (enkä soittanut, ainakaan kaikille), kuljin loputtomia kilometrejä ja hymyilin.


Tänään hain kaupasta aamiaiseksi hedelmiä, mehukeittoa ja lasten skumppaa ja mietin hassun ihmisen kanssa kuuman auringon alla, mistä kolmesta ässästä Suomi koostuu (sisu, sauna ja Sibelius). Myöhemmin istuin nurmikolla ja söin mehujäätä ja lauloin J. Karjalaista kahen sekopään kanssa. Kun mä istuin lämpimällä asvaltilla ja ootin vihdoin bussia kotiin, tunsin hymyn, joka ei ollut sammunut kahteen vuorokauteen.


Ihan ku eläis elokuvassa.


Huomenna hyppään  lauttaan kohti Suomenlinnaa ja taidan vähän vihellellä matkallani. Heh.

who can tell what magic spells we'll be doing for us

Juon kahvia ja syön mansikoita, eilinen ilta oli mielettömän kiva ja tää ilta vielä ihanampi. Jamiroquai soi ja mä heilun epämääräisesti mukana, koska tanssituttaa ja hymyilyttää, vihdoinkin. Väsyttää, koska olin vasta yöllä kotona ja isä herätti pianonsoitolla aamukymmeneltä, mutta silti on ilonen olo. Syynä ehkä ihanat ihmiset ja Jamiroquai. Ja jokin muu hassu, josta ei puhuta. Vaikka ne mansikat. (Hehe.) 

© JJ Hyttinen, pus

Kyllä tää elämä välillä suostuu hymyilemään, näköjään.

Ihanaa kesää ja ihania päättäreitä, ihanat ihmiset!

en vaadi juuri mitään, minulle riittää kumarat puut

Tajusin eilen, että oon ku Niiskuneiti sateessa sateenvarjon alla. Selitys: mun laatikoista löytyy kymmeniä vihkoja, jotka on täynnä laulujen sanoja ja syvällisiä ja syvättömiä tekstejä, ja yhdessä kannessa on monta kuvaa Niiskuneidistä. Suurimmassa osassa kuvista se hymyilee (ajattelee varmaan Muumipeikkoa niin ku mä ajattelen sitä ihanaa kahvimyyjää, joka hymyilee joka aamu vaikka kahvinkeitin hajoais! Nyt mun ajatuksiin on hypännyt myös suloisen teekaupan myyjä, jonka hymy oli sekin pieni aurinko. Voisin alkaa juoda teetä ihan vaan sen takia, että pääsisin siihen kauppaan useammin.), mutta yhdessä se itkee ja viereisessä se värjöttelee varjon alla semmosessa sateessa, että Jumala varmaan kaataa taivaasta isoja sangollisia vettä (näin luuli lapsuuden paras kaveri, kun puhuttiin kaatosateesta). 

Ja mun ympärillä sataa. On loma ja tänään vietin ihanan illan ihanalla terassilla ihanien ihmisten kanssa ihanassa säässä, ja silti sataa. Mä en todella tiedä miksi, mutta koko ajan on semmonen tunne, että jokin on jollain tapaa väärin, jokin sattuu vähän. Taivas oli mielettömän kaunis, kun ajelin ratikalla kotiin, kävelin tänään ekan kerran asvaltilla ilman kenkiä ja hymyilin koko illan - ja silti jokin tuntematon vei sitä onnen tunnetta, mikä mulla on aina tommosina täydellisinä hetkinä. Mulle on täydellistä sateen kastelema katu, teekaupan tuoksu, ristikoru kaulassa ja lyhyet, huolehtivat tekstiviestit. Enkä nyt oo muutamaan viikkoon saanut niistä samaa iloa kuin normaalisti. No, yhden ihmisen tekstiviesteistä oon.

Mutta mulla on se sateenvarjo. Aina välillä elämässä sataa, mutta mulla on aina ollut se sateenvarjo. Jostain syystä mä seison aina kahdella jalalla ja pitelen varjoa, joka suojelee jollain tapaa. Pienenä äiti sanoi mua vahvimmaksi ihmiseksi, jonka se tuntee. (Pari päivää sitten se huusi, että mun pitäis olla sisukkaampi, kun valitin rokotuksesta tullutta kipua? Mä vastasin, ettei mun lempinimi tule pelkistä pastilleista.) Taidan mä sitten olla jollain tapaa vahva, kun en oo murtunut kunnolla kuin vaan sen yhden ainoan kerran. Hassua vaan, että en tunne itteäni tällä hetkellä ollenkaan vahvaksi. Mua väsyttää niin paljon.

Joten mä toivon, että se sade lakkaisi. Että mä osaisin nauttia siitä, että mulla on loma ja että huomenna herään siksi, että voin pitkästä aikaa kattoa elokuvan ja nähdä sen jälkeen yhden ihanan ihmisen, joka saa mut aina hymyilemään. Haluisin palata viime viikonloppuun, kun istuin skootterin kyydissä ja meinasin levittää käteni, jotta voisin kuvitella lentäväni. Sillon ei satanut muutamaan hetkeen.

sillä silmäkulmissani on jäljet

joista näkee että silmillänikin joskus hymyilin

silmillänikin joskus hymyilin

Scandinavian Music Group - Ota minusta puolet

halusin nähdä tänään auringonlaskun