ens vuonna Espanja... que?

Näin vähän tylsemmän muotoisena iltana rupesin lueskelemaan vaihdossa olevien ihmisten blogeja ja huhhuh miten mun aivot täytty Espanjasta ja mun tulevasta vaihtarivuodesta, johon on enää 10 kuukautta (saman verran kuin aion siellä viettää). Tuntuu ku siihen olis ikuisuus mut samalla mielessä on koko ajan totuus siitä, että lähtöön on vaan alle vuos. Ihmiset, mä lähen vuodeks Espanjaan, ihan toiseen maailmaan ja elämään toisenlaista elämää - voiks se olla totta?


Mä mietin usein, että miten oikeen päädyin tähän. Mä en tykkää valehtelusta, joten totuus tulee tässä, vaikka se saisikin kaikki (myös mut itteni!) nauramaan: neljä vuotta sitten mä innostuin Serranon perheestä ehkä vähän liikaakiin. Mä kiinnostuin ennen kaikkea Espanjan kielestä, kulttuurista ja ihmisistä niin paljon, että halusin päästä kokemaan sen kaiken läheltä. Mä olin jo pitkään haaveillut vaihtariksi lähdöstä ja Serranot (ihan tosi, siitä sarjasta tää kaikki lähti!!) sai mut tajuamaan, että Espanja olis mulle se oikea paikka. Ja kyllä, saa nauraa sille, että joku tv-sarja voi vaikuttaa ihmiseen niin paljon, mutta loppujen lopuks mä haluan kiittää, että sitä sarjaa ikinä edes näytettiin Suomessa - ilman sitä mä en luultavasti olis vaihto-oppilasjärjestön listoilla lähdössä elokuussa 2011 kohti Espanjaa.
Syynä ei nyt tietenkään ollut pelkkä Ylen tv-sarja, se vaan sai mut ensimmäistä kertaa huomioimaan Espanjan muunakin kuin helteisenä maana jossain kauempana Euroopassa. Mä oon aina viihtynyt rauhallisissa, kauniissa paikoissa, ja kuva pienestä kaupungista ihanien maisemien keskellä alkoi tuoda mieleen aika usein ajatuksia Espanjasta, Italiasta tai muusta vastaavasta paikasta. Serranot oli saaneet mut rakastumaan espanjan kieleen niin paljon, että Espanja vei Italiasta voiton ja yhtenä iltana sanoin äidille, että mä lähen sinne vaihtoon, se on mun unelma, jonka aion toteuttaa. Kolme viikkoo Saksassa kielikurssilla vahvisti vielä sen, miten kiinnostunut oon elämisestä vähän aikaa ihan toisessa kulttuurissa. Ja nyt, pitkän unelmoinnin ja ihanien kuvitelmien jälkeen mä todella oon lähdössä vaihtoon ja heh, sitä ajatellessani mä en voi muuta ku hymyillä :)


Mitä mun ajatuksissa sitten tällä hetkellä liikkuu? Pelottaako mua, jännittääkö mua, oonko ihan valmis jo lähtemään, enkö jaksa oottaa - huh, ajatukset on välillä niin sekasin, etten itekään tiedä! Se nyt on ihan varmaa, että KYLLÄ, mua pelottaa ja jännittää ja oon aivan paniikissa! Mutta samalla mulla on niin mielettömän hyvä fiilis ja mä tiedän sydämessäni, että mulla tulee olemaan siellä ihanaa ja vaikka mä joudun jättämäänkin lähes koko elämäni ja kaikki elintärkeät asiat Suomeen vuodeksi, mä oon valmis lähtemään. Tätä mä oon halunnut ja haluan vieläkin - ehkä jopa enemmän nyt, kun tiiän pääseväni!
Mikä mua pelottaa? Monikin asia! Päällimmäisenä mielessä on varmasti se, että en oo vielä lukenut Espanjaa ja vaikka meenkin sitä iltalukioon keväällä pari kurssia opiskelemaan, ekat pari kuukautta tulee siellä Espanjan maalla olemaan aikamoista hapuilua kun kieli ei varmaan oo kauhean hyvin hallussa! Mä kuitenkin odotan innolla sitä kun saan katella, kun ne espanjalaiset yrittää vääntää mulle englantia, missä ne tunnetusti ei kauheen hyviä ole. :) Mua myös jännittääkö, osuuko mun ja sen perheen kemiat yhteen ja voinko mä tuntea ne omaks perheeks sen vuoden ajan, nimittäin perhe ja perhesiteet on aina olleet mulle tärkeintä elämässä ja mä toivon, että voisin kokea samanlaista yhteenkuuluvuutta siellä kun täällä mun oman perheen kanssa (tosin mä tuun tuskin missään ikinä tuntemaan ihan yhtä vahvaa yhteenkuuluvuutta kuin ihan ikiomien perheenjäsenieni kanssa...). 
Kaikki sosiaalisuuteen liittyvät asiat - kuten just perhe tai vaikka uudet kaverit! - ei kuitenkaan jännitä mua liikaa, sillä mä tiedän, kuinka sosiaalista ja puheliasta porukkaa espanjalaiset on. Mä uskon vahvasti, että mut otetaan innolla porukkaan ja tuun olemaan siellä ku kotonani :) Näin ei tietenkään aina käy, mutta mulla on vaan semmonen tunne, että Espanjassa käy, ja haluun uskoa ja tehä sen ite maholliseks!


Vaihtarivuosista yleensä puhutaan niin, että ihmiset lähtee sinne ettimään itteään, kokemaan uutta ja oppimaan näkemään maailmaa eri tavalla. Noita mäkin oon sinne menossa tekemään, vaikka oon paljon kokenutkin ja tunnen itteni aika hyvin. Mä oon kuitenkin aina valmis näkemään uutta, nimittäin mä rakastan nähä maailmaa, erilaisia ihmisiä ja kulttuureita jne :) Ollaan matkusteltu perheen kanssa aika paljon ja joka ikinen matka on ollu aina mieleenpainuva ja tärkeä kaikin puolin. Musta tuntuu, että täst Espanjan pikku "matkasta" tulee luultavasti myös aika mieleenpainuva ja mä todella toivon, että positiivisella tavalla! :)


Huh, sitten pitäs ajatella sitä, miten tuun ikävöimään Suomea. Mä oon henkeen ja vereen Suomi-ihminen, rakastan tätä maata enkä vois kuvitella asuvani tulevaisuudessa perheen kanssa missään muualla. Että jos mä löydän sielt Espanjasta jonku Guillermon nii saa luvan tulla tänne!! Mut voi kauheeta, oon koko ajan esim kotiutumassa Sibikseen enemmän ja enemmän niin, että en tiiä, miten vaikeeta se lähtö tulee olemaan. Mä haluun sydämeni pohjasta lähteä, mutta olis samalla ihanaa, jos sais elää samaan aikaan elämää myös Suomessa. Perhe ja kaverit, voi kauheeta, en voi ees kuvailla miten ikävä mulle tulee, tiiän sen jo nyt. Vaikka mulla tulis olemaan Espanjassa kuinka ihanaa, mun elämä täällä on myös niin tärkeetä ja onnellista, että ikävä tulee olemaan mieletön. Mutta niin ku vaihto-oppilashaastattelussa sanoin, mä aion selvitä ikävästä yhdellä periaatteella: mä tuun saamaan siitä vaihtarivuodesta niin paljon, että ei sitä voi ansaita ilmaseks. Enkä nyt puhu pelkästä rahasta vaan myös siitä, että se ikävä tulee olemaan pieni maksu siitä kaikesta ihanasta, minkä tuun vaihtarina kokemaan. Mikään ei oo täällä ilmasta, tiesittekö. :) Mutta kaikki lauseet, mitä kaverit ja perhe on sanonu, kuten "miten me tullaan selviimään yhestä vuodesta ilman sua, Sisu" tai "tuntuu jo nyt ihan mahottomalta että sä lähet sinne ja me jäädään tänne" saa mut tuntemaan sen ikävän jo nyt ja välillä se on niin kova, että en oo ihan varma, selviänkö siitä... pakko on selvitä!


Äsken kattelin netistä kuvia Espanjasta ja tuli hinku alkaa kuunnella taas senkielistä musaa ja katella kaikkia sarjoja ja leffoja. Oon ihme Espanja-fiiliksissä nyt, aivot ei pysty ajattelemaan melkeen mitään muuta! Kun tuun takas, (mä rukoilen, että) osaan täydellisesti espanjan kielen, mulla on kansainvälisiä kavereita ja paikka toisessa maassa, mihin voin aina mennä ja tuntea itteni kotoisaks sielläkin! :)


Okei, semmosta vuodatusta tänään. Tästä aiheesta tuun varmasti puhumaan toistekin ennen ens vuoden elokuuta... Espanja, here I come!