Se saa ja vie mukanaan

Ai mikä vie mukanaan? No musiikki!

Äh, voisko olla kliseisempää kirjotusaihetta ku se, kuinka ihanaa musiikki voi olla? Ei ehkä, mutta tänään se oli (taas kerran) niin vahvana mielessä, että haluisin nyt kuvailla sitä jotenkin.

Olin äsken pianotunnilla ja sain uudeks kappaleeks niin kauniin biisin, että aloin melkeen itkeä kun mun opettaja soitti sen kerran läpi. Mielessä on pyöriny parin viimesen päivän aikana yhtä sun toista, mut siinä vaiheessa, kun kuuntelin sitä kappaletta, unohdin äkkiä kaiken muun ja jäin vaan kuuntelemaan, miten ne sävelet kietoutu yhteen ja sai aikaan niin ihanan kokonaisuuden että huhhuh. Ku pyöräilin kotiin mulla oli edelleen sama, pysähtynyt fiilis ku sitä kappaletta kuunnellessa oli. Rupesin heti soittamaan, kun pääsin kotiin.

Tänään ennen pianoa istuin huoneessani ja kuuntelin kaikkia mahollisiman hienoja, rauhallisia kappaleita. (Tässä välissä pakko sanoa, että kuunnelkaa Tori Amoksen Gold Dust, jos haluutte kuulla oikeesti jotain oikeen, oikeen kaunista!) Istuin semmoset puol tuntia vaan paikoillani ja kuuntelin, olin jossain ihan eri maailmassa, en nähny eteeni vaikka tuijotinki siihen suuntaan... ah, mä rakastan, kun musiikki tekee sellasta! Päivä ei vois alkaa paremmin, jos saa mahollisuuden kuunnella jonkun ilosen kappaleen kajareista ennen ku lähtee bussipysäkille ja iPodista bussissa istuessa. Ihanimmat unet tulee yöllä, kun oon ennen nukkumaanmenoa kuunnellut jotain mahollisimman rauhallista ja voin nukahtaa siihen. Monesti herään aamulla iPodin kuulokkeet korvissa.

Ennen mulle oli tärkeetä tehdä myös omia kappaleita, ilmasta siten kunnolla miltä itestä tuntuu eikä jonkun toisen biisin kautta. Nykyään en enää tee sitä niin usein - sanotuksia raapustelen paljon, mutta melodian ja harmonian miettiminen jää taka-alalle ja yhä useemmin kokonaan tekemättä. Niistä raapusteluista onkin enemmänkin syntynyt runoja ja voisin kirjoitella niitä tännekin, mutta joku mussa saa mut perääntymään siitä aikeesta... Niitä vois periaatteessa lukea kuka vaan, mutta samalla niistä voi rivien välistä lukea jotain tosi henkilökohtasta, että tykkään loppujen lopuks pitää ne vaan itelläni. Mutta ehkä joskus, hamassa tulevaisuudessa, tännekin voi ilmestyä jotain pieniä osia niistä...=)

Mä haluaisin osata säveltää jotain mielettömän nättejä melodioita. Sitä varten mä oon varmaan sävellyssovitus-ryhmässä, vaikka vielä tähän asti oon ollu aaaaaivan pihalla... no, parannusta ja sherlock-elämyksiä odotellessa! Mutta melodiat, ah, jos ne on sävelletty hyvin: yksinkertaisesti mutta paljon puhuvasti... mä en tiedä mitään parempaa. Mun mielestä maailmassa on niin paljon kaunista: hyvät ihmiset, onnellisuus, tarinat leffoissa & kirjoissa, maalaukset, luonto, aamut, illat, se kun paistaa aurinko ja sataa samaan aikaan, auringonnousu, ruska... okei en innostu luettelemaan kaikkia! Mutta noita kaikkia kauniimpaa osaa olla joku kaunis, vaikka oliskin lyhyt!, melodia. Ehkä mä oon vaan kasvanut siihen, että musiikki vie voiton kyllä elämän kauneuskilpailuissa, koska oon sitä niin paljon saanu kuulla ja tehä itekin. Aaaaaaaaaaa kunpa voisin vaan sanoilla kuvailla miten paljon rakastan musaakkia!

Jos multa kysyy, mikä on maailman paras kappale, mitä on ikinä tehty, mä vastaan, että Elton Johnin Your song. Sillä on mulle tosi henkilökohtanen merkitys, mutta vaikka ei oliskaan, se olis silti ihan yhtä tärkeä ja lähellä sydäntä. Ne Bernie Taupinin sanat ja Eltonin tekemä sävel - ei oo parempaa. Se biisi on niin YKSINKERTASEN KAUNIS, että se täyttää kaikki ne vaatimukset, mitä hyvältä kappaleelta ootan. Sano muut mitä sano. Eltonin keikalla viime lokakuussa mä itkin, kun se soitti sen.

Klassisessa musassa on monta lempparia. Sibeliuksen toka sinfonia aaaaah, ja sit myös Des-duuri romanssi pianolla mitä soittelin tossa viime syksynä tunneilla, ja sit niinku Senjan kaa yks äikäntunti juteltiin, Rahmaninovin toka pianokonsertto on niin mahtavuutta!=)  Viime syksynä oltiin Sakarin kaa (rakas veljeni!) kuuntelemassa Finlandiatalolla ku Denis Matsujev soitti sen, ja koko sen 40 minuuttia mitä se suurin piirteen kestää, mä istuin vaan paikoillani ihan jotenki HYVÄSSÄ shokissa ja kuuntelin niin herpaantumatta etten ikinä oo kuunnellu samalla tavalla missään klassisen musan konsertissa, joita on kuitenki tultu koluttua ihan mukavasti läpi. 

Tiiättekö, oon niin ilonen, että tajuun klassista musaa. En tietenkään kuuntele sitä niin paljon ku kevyttä, mutta musta on aina kiva mennä konsertteihin ja istua se tunti pari ja kuunnella, mennä hetkeks toiseen maailmaan. Klassisen kautta pääsee nimittäin ihan eri maailmaan ku kevyen. Mä rakastan molempia.

Nyt nukkumaan ja sitä ennen kuuntelemaan pari hyvää biisiä. Yks niistä on seuraava Eppujen biisi, jonka sanat... on jotain täydellistä ja jotka sopii jollain tavalla yhteen mun tilanteeseen just nyt.

Öitä rakkaat lukijat!=)

Sisu

Takaisin sateeseen astelen, silmänurkkiani kastelen,

sinua muistelen, sinut päästäni pois puistelen...

Eppu Normaali: Suolaista sadetta