Näin minä vihellän matkallani

(otsikon biisi: Scandinavian Music Group: Näin minä vihellän matkallani)

Voi kun toi syksy on niin kaunis. Tänään paisto aurinko, näin pitkästä aikaa yhen kaverin ja sitten sukulaisia. Nyt lagaan paikoillani ja kuuntelen musikaalimusaa (wicked, rakkaus!) ja heh, taitaa jälleen kerran olla sama fiilis, mistä viime postauksessa kirjottelin. Omituinen viikonloppufiilis. Tällä kertaa ei kuitenkaan angstaava, vaan vähän tyhjä olo, en oikein tiiä mitä pitäis tehdä. Tai voi kyllä tiedän, pitäs lukea koeviikkoa varten joka uhkaa alkaa tossa tiistaina... lukio läskiks -motto alkaa pään sisällä muuttua pikkuhiljaa idioottimaiseksi neronleimaukseksi mutta who cares, mua ei oo luotu pänttäämään, mieluummin teen omia, luovempia juttujani omalla tavallani. :) Sehän on elämässä tärkeintä, olla oma ittensä.

Siitä ajattelin nyt tähän jotain kirjottaa, vaikka se voi kuulostaa aika kliseiseltä... Oon onnekseni alkanut viimein huomata ja oppia tietämään, kuka mä oon, millanen luonne mulla on, mistä pidän ja mistä en. Kaikki aikuiset puhuu aina siitä, miten mullistavaa aikaa murrosikä nuorille on, kun ne etsii itteään ja siinä samalla kokee paljon uutta, negatiivista ja positiivista. Pienenä se tuntui jotenkin hassulta, että miten muka kaikille nuorille voi tapahtua niin, ettei ne muka ennen murrosikää kunnolla tiedä, ketä ne on - pakkohan kaikkien on tuntea oma itsensä, kun on sen kanssa joka ikinen päivä, tunti ja sekunti! Mutta nyt kun oon oikeasti haeskellut itteäni tässä murrosikävaiheessa, oon tajunnut, että aikuiset on aina olleet oikeassa, kun ne on varoitellut pieniä lapsia murrosiästä ja miten etsiskelevää aikaa se tulee olemaan. Huh, nyt alan oikeasti päästä sen prosessin päätökseen! Oon oppinut, ettei riitä, että oot ittes kanssa koko ajan, joka ikinen sadasosasekunti - sun pitää ne sadasosasekunnit käyttää siihen, että mietit, mitä sä itse elämältä haluat, välittämättä ympäriltä tulevista kehotuksista, paineista ja ongelmista. Nimittäin vaikka sä ootkin ittes kanssa koko ajan, ei tarkoita sitä, että oot omien ajatuksien kanssa - nuoren ympärillä on koko ajan niin paljon muuta porukkaa, että joskus jää liian vähän aikaa miettiä niitä omia asioitaan, tiedättekö.

Mä oon ihan tavallinen nuori - oon käynyt elämässäni läpi paljon ongelmia mutta saanut sitäkin enemmän hyvää. Nyt, kun mä välillä istuskelen yksinäni, mä usein tajuan, kuinka paljon oon elämältä oppinut ja vihdoin alkanut löytää sen oman, syvimmän itteni.

Mä en esimerkiks tykkää surusta, olin mä sitten ite surullinen tai jos joku mun lähellä on. Mutta loppujen lopuks oon saanut tietää tässä parin vuoden sisällä, että ei, suru ei oo pelkästään negatiivista: siitä oppii. On monia asioita, jotka on tehnyt mun surulliseks, mutta melkeen mikään niistä ei oo ollut tarkoituksetonta. Miettikääpä omia, huonoja kokemuksianne - onko teillä muka takananne jotain, mistä ette oo oppineet mitään, esimerkiksi arvostamaan hyvää tms.? En usko, että on.

Mutta vaikka mä en tykkää surusta, mä en vihaa sitä. Mun äiti on aina sanonut mulle, että ei kannata vihata mitään, siihen kuluu vaan turhaa energiaa. Siks mäkään en jaksa vihata mitään ja oon oppinut yrittämään poimia jokaisesta negatiivisesta asiasta jotain hyvää.

Mä rakastan nauttia eri asioista. Mä oon vähän sellainen omanlaatuinen tyyppi, mua sanotaan aika usein vähän yksinkertaseks (mut samalla ne toteaa, että oon siitä huolimatta ihan fiksu tyyppi!), mä esimerkiks saatan rakastaa sydämeni pohjasta joitain ihan pieniä juttuja, kuten vaikka sitä, että saan jonkun nauramaan tai sitä, kun sataa ja paistaa aurinko samaan aikaan! Rakastan sitä, kun ajetaan myöhään illalla jostain autolla kotiin ja istutaan mun siskon kanssa takapenkillä ja pidetään toisiamme kädestä kiinni, vaikkei puhuttais mitään. Mä rakastan ruskaa. Mä rakastan villasukkia. Mä rakastan kahvia ja Sisuja ja Pätkis-patukoita. Ei oo mitään nätimpää ku auringonnousu tai kynttilänvalo talvi-iltana. Ei tarvi tehä paljon, että miellyttäis mua. Musta on kivaa kattoa maailmaa ja kaikkea ilosin silmin. Pitää olla onnellinen, että on päässyt tänne. :)

Tän viikon viikonloppulagaus on positiivista luokkaa. :) Kun istun tässä ja naputtelen tätä Wickedin täydellisten kappaleiden soidessa kajareista, mulla on ihmeen hyvä olo. Mua hymyilyttää kun mietin, miten onnellinen oon. On paljon asioita, jotka saa mun pään sekasin ja vähän hämmennyksiin, mutta mikään ei voi ottaa onnea pois. Kokeilkaa samaa: istukaa alas, miettikää kaikkea hyvää ja pohtikaa, ootteko onnellisia. Jos ette oo, tehkää ittenne onnelliseks! Sillä kuka ei haluis olla onnellinen?

Mulla oli elämässä ajanjakso, jolloin olin melkeen kaikkea muuta ku onnellinen. Sitten päätin, että mä haluun olla onnellinen, ihan totta. Ja tein itestäni sellasen ja oon sitä vieläkin. Sen pystyy tekemään ite jos vaan oikeesti haluaa.

Heh, nyt meen ettimään kaakaota äidin kaapeista ja sitten meen soittelemaan kitaraa ja kuuntelemaan levyjä, mitä lainasin perjantaina kirjastosta. Postitalon musakirjasto, ah, mun taivas. :)

Yritän tänne raapustella lisää sitten kun ehdin, eli en varmaan vähään aikaan sen koeviikon takia... huoh. No pitää oottaa sitä fiilistä, kun se on ohi :)

Hyvää yötä!(=

Sisu

but because i knew you

i have changed for good

Wicked: For Good