lennetään kitaralla Texasin taivaan alla

Viime yönä mä hypin vesisuihkuissa pimeässä puistossa, nauroin nurmikolla satojen tuttujen ja tuntemattomien kanssa, makasin asvaltilla ihanien ihmisten kanssa ja ootin auringonnousua, seisoin pikaruokalan autokaistalla autojen välissä, istuin väärien ja oikeiden tyyppien sylissä, puhuin syvällisiä rantakivillä, tanssin kaarisillalla, kehuin toisten laulutaitoja, lupasin soittaa (enkä soittanut, ainakaan kaikille), kuljin loputtomia kilometrejä ja hymyilin.


Tänään hain kaupasta aamiaiseksi hedelmiä, mehukeittoa ja lasten skumppaa ja mietin hassun ihmisen kanssa kuuman auringon alla, mistä kolmesta ässästä Suomi koostuu (sisu, sauna ja Sibelius). Myöhemmin istuin nurmikolla ja söin mehujäätä ja lauloin J. Karjalaista kahen sekopään kanssa. Kun mä istuin lämpimällä asvaltilla ja ootin vihdoin bussia kotiin, tunsin hymyn, joka ei ollut sammunut kahteen vuorokauteen.


Ihan ku eläis elokuvassa.


Huomenna hyppään  lauttaan kohti Suomenlinnaa ja taidan vähän vihellellä matkallani. Heh.

who can tell what magic spells we'll be doing for us

Juon kahvia ja syön mansikoita, eilinen ilta oli mielettömän kiva ja tää ilta vielä ihanampi. Jamiroquai soi ja mä heilun epämääräisesti mukana, koska tanssituttaa ja hymyilyttää, vihdoinkin. Väsyttää, koska olin vasta yöllä kotona ja isä herätti pianonsoitolla aamukymmeneltä, mutta silti on ilonen olo. Syynä ehkä ihanat ihmiset ja Jamiroquai. Ja jokin muu hassu, josta ei puhuta. Vaikka ne mansikat. (Hehe.) 

© JJ Hyttinen, pus

Kyllä tää elämä välillä suostuu hymyilemään, näköjään.

Ihanaa kesää ja ihania päättäreitä, ihanat ihmiset!

en vaadi juuri mitään, minulle riittää kumarat puut

Tajusin eilen, että oon ku Niiskuneiti sateessa sateenvarjon alla. Selitys: mun laatikoista löytyy kymmeniä vihkoja, jotka on täynnä laulujen sanoja ja syvällisiä ja syvättömiä tekstejä, ja yhdessä kannessa on monta kuvaa Niiskuneidistä. Suurimmassa osassa kuvista se hymyilee (ajattelee varmaan Muumipeikkoa niin ku mä ajattelen sitä ihanaa kahvimyyjää, joka hymyilee joka aamu vaikka kahvinkeitin hajoais! Nyt mun ajatuksiin on hypännyt myös suloisen teekaupan myyjä, jonka hymy oli sekin pieni aurinko. Voisin alkaa juoda teetä ihan vaan sen takia, että pääsisin siihen kauppaan useammin.), mutta yhdessä se itkee ja viereisessä se värjöttelee varjon alla semmosessa sateessa, että Jumala varmaan kaataa taivaasta isoja sangollisia vettä (näin luuli lapsuuden paras kaveri, kun puhuttiin kaatosateesta). 

Ja mun ympärillä sataa. On loma ja tänään vietin ihanan illan ihanalla terassilla ihanien ihmisten kanssa ihanassa säässä, ja silti sataa. Mä en todella tiedä miksi, mutta koko ajan on semmonen tunne, että jokin on jollain tapaa väärin, jokin sattuu vähän. Taivas oli mielettömän kaunis, kun ajelin ratikalla kotiin, kävelin tänään ekan kerran asvaltilla ilman kenkiä ja hymyilin koko illan - ja silti jokin tuntematon vei sitä onnen tunnetta, mikä mulla on aina tommosina täydellisinä hetkinä. Mulle on täydellistä sateen kastelema katu, teekaupan tuoksu, ristikoru kaulassa ja lyhyet, huolehtivat tekstiviestit. Enkä nyt oo muutamaan viikkoon saanut niistä samaa iloa kuin normaalisti. No, yhden ihmisen tekstiviesteistä oon.

Mutta mulla on se sateenvarjo. Aina välillä elämässä sataa, mutta mulla on aina ollut se sateenvarjo. Jostain syystä mä seison aina kahdella jalalla ja pitelen varjoa, joka suojelee jollain tapaa. Pienenä äiti sanoi mua vahvimmaksi ihmiseksi, jonka se tuntee. (Pari päivää sitten se huusi, että mun pitäis olla sisukkaampi, kun valitin rokotuksesta tullutta kipua? Mä vastasin, ettei mun lempinimi tule pelkistä pastilleista.) Taidan mä sitten olla jollain tapaa vahva, kun en oo murtunut kunnolla kuin vaan sen yhden ainoan kerran. Hassua vaan, että en tunne itteäni tällä hetkellä ollenkaan vahvaksi. Mua väsyttää niin paljon.

Joten mä toivon, että se sade lakkaisi. Että mä osaisin nauttia siitä, että mulla on loma ja että huomenna herään siksi, että voin pitkästä aikaa kattoa elokuvan ja nähdä sen jälkeen yhden ihanan ihmisen, joka saa mut aina hymyilemään. Haluisin palata viime viikonloppuun, kun istuin skootterin kyydissä ja meinasin levittää käteni, jotta voisin kuvitella lentäväni. Sillon ei satanut muutamaan hetkeen.

sillä silmäkulmissani on jäljet

joista näkee että silmillänikin joskus hymyilin

silmillänikin joskus hymyilin

Scandinavian Music Group - Ota minusta puolet

halusin nähdä tänään auringonlaskun

light beneath the door, just enough to keep us warm

Eilinen postaus oli hassu stressinpurkaus ja stressiähän ei missään nimessä lisää se, että nytkin istun tässä enkä oo ettimässä itelleni huomista koetta varten laskinta, joka on ollut hukassa koko kurssin ajan... no, täytyy vaan toivoa, että minä ja Maol ollaan huomenna ylimpiä ystäviä. Kohta lähen ihmisten kanssa istumaan kirkolle nuotion ääreen vetämään ruokaa ja nauttimaan siitä, että siihen kokeeseen on vielä yli 12 tuntia ja että alle viikon päästä oon vapaa. Lauantainakin pakenen stressiä Porvooseen ja meen kattomaan yhden ihanan hassun ihmisen tanssitaitoa. (Mutta vaikka tää kuulostaa taas tavanomaiselta sluibailulta, on pakko sanoa, että oon mä lukenutkin! Sitä ei vaan vanhemmat osaa aina tajuta. Äh.)
Edelleen huutelen pääni sisällä kysymystä missä on loma, ja koska tänään oli tosiaan se hassu viimenen pianotunti, kesä tuntuu olevan askelta lähempänä. Siks nyt suljen ajatukseni kaikelta muulta ku tulevalta kesältä ja mitä siltä haluan.

tämä biisi ja paljon muistoja

pitkiä iltoja ja vielä pitempiä aamuja

auringonnousuja, kuumia kahvikuppeja ja niiden aiheuttamia hymyjä

matkoja tuntemattomaan ja kevyitä askelia

öisiä kävelyjä raitiovaunukiskoilla

katulamppuja ja kunnon sadetta

jonkun seisomaan saman sateenvarjon alle

paljaita jalkoja ja kuluneita kenkiä

vanhoja autoja

musiikkia autostereoista

uintia vaatteet päällä

tyhjiä katuja ja täpötäysiä kauppoja

vitivalkoisia lakanoita ja nukahtamisia hymy kasvoilla

huutoa

naurua

sitten osaan lähteä nauraen muualle

Eilen nukahdin siihen, kun kuuntelin autoja ja laskin, kuinka monta ajoi ohi. Ja mua pelotti, ihan vähän, vaikka ei ollut ees pimeää ja kuulin siskojen naurun alakerrasta.

I can hear the car

as it rumbles up the driveway

but i'm too scared to look

so i curl up beneath the window

and you're always laughing

but you always look afraid

Radical Face: Haunted

Photos:
http://weheartit.com/entry/10113762
http://weheartit.com/entry/10105509
http://weheartit.com/entry/10115131
http://weheartit.com/entry/10070415
http://weheartit.com/entry/10104468
http://weheartit.com/entry/10111788 
http://weheartit.com/entry/10085823
http://weheartit.com/entry/10116164
http://weheartit.com/entry/10115007
http://weheartit.com/entry/10102748
http://weheartit.com/entry/10049813

MISSÄ ON LOMA

Ennen tykkäsin koeviikoista, koska päivät oli lyhyitä ja ainoa, mitä tehtiin oli sluibailu koulun sohvilla ja kahvin lipittäminen. Mutta nyt en tykkää yhtään, koska mulla ei oo rahaa kahviin ja kokeista pitäs saada hyviä numeroita, jotta äidiltä sais rahaa edes kesän jäätelökahveihin!! Okei, sluibailu on vieläkin hauskaa, mutta takaraivossa soi koko ajan ärsyttävä ääni, joka muistuttaa siitä, että pitäs lukea ja soittaa eri konsertteja varten. Ja huomenna on vika pianotunti ennen Espanjaa, enkä tiedä, missä tunnelmissa meen sinne, kun pelkään että en soita hyvin ja kun haluisin niin hirmu paljon nauttia siitä tunnista kunnolla. On niin ihmeellistä, kun joitain ihmisiä alkaa nyt nähdä viimestä kertaa ennen kun painan kaasupoljinta kohti sitä kastanjettien maata - enkä mä vielä haluis kuulla niitä toivotuksia, että "hauskaa vaihtovuotta", kun en oo vielä lähössä yhtään mihinkään! (Vaikka sain kyllä tietää isäntäperheen ja se lisäs innostusta hassusti!)


Voisinpa siis sanoa, että PÄÄ RÄJÄHTÄÄ ja haluisin loman. Ja samalla haluisin, että koulupäivät jatkuis ja jatkuis vaan, jotta ehtisin nähdä kaikkia.


Laurakin sai mut tänään melkeen itkemään sillä hirmu nätillä sävellyksellään. Äh. Hermot on sekasin, jokaikinen!


Joten pitkät kesäyöt ja ne JÄÄTELÖKAHVIT sais tän pikkusen ihmisen jälleen vähän rauhottumaan. Tai en kyllä tiedä haluunko rauhottua - haluisin päästä juoksemaan pitkin katuja ilman painavia kenkiä ja huutaa niin kovaa ku keuhkoista lähtee. 

http://weheartit.com/entry/5195030

http://weheartit.com/entry/9406578

http://weheartit.com/entry/9906347

Sekava postaus, mutta AAAAAAAAAAA ihan sama

onneks Egotrippi osaa pitää jollain tavalla ajatukset kasassa!

when the world turned wicked, when i joined their game

Mitä just tapahtui? Saksalaiset tapahtui. Ihana porukka sieltä jostain pikkukylästä tuli ihmettelemään meiän "suurkaupunkia" viideksi päiväksi ja samalla päätti vallottaa meiän kaikkien sydämet. Oon löytänyt maailman ihanimmat ihmiset, joiden kanssa sain nauraa koko viikon niin, että välillä jopa sattui. Ja nyt sattuu, kun ne lähti pois. Ne käveli sitä lentokentän käytävää pitkin kauemmas ja kauemmas ja katosi. Olisin halunnu tarttua niitä kaikkia kädestä ja karata Suomen metsiin ja ryhtyä niiden kanssa vaikka erämaajormaksi, jos ei muuta! Kunhan vaan voisin pitää niitä kaikkia kädestä.

kuunnelkaa tätä tässä samalla ja itkekää niin ku minä

Laura näytti mulle jotain tällasta, joka saa maailman lentämään

ja minähän oon lennelly

Mitä just tapahtui? Leijonat tapahtui. Mestaruus tapahtui. Se tuli - se päivä, jota oon oottanut koko elämäni. Oon pieni tyttö, jota Kim esimerkiksi väittää hipiksi (syynä tähän se, että mulla on Fjällrävenin reppu ja kukkamekkoja...?) ja jota Josefinkin kutsuu vain suurella sarkasmilla Big Sisuks. Päälle päin mä en siis ehkä näytä ihan tytöltä, joka vuosi vuoden jälkeen katsoo Leijona- ja HIFK- ja Anaheim-videoita Youtubesta ja itkee silmät päästään hienoille maaleille ja voitoille. Jääkiekolle. Joku hassu juttu siinä lajissa vaan vetää puoleensa, aina. Se, että siinä tapahtuu koko ajan - ja se, että se on ennen kaikkea joukkuelaji. Sunnuntaista tiistaihin mun päässä on ollut Suomi-pipo ja jopa kengätkin oon valinnut sinivalkoteeman mukaan(!). Sunnuntai- ja maanantai-illat/yöt Kauppatorilla on olleet sellaisia, jotka ihme euforisesta tunnelmasta huolimatta jää elämään mun mieleen siihen asti, kun oon vanha ja raihnainen.

 kuvat on sumuisia, mutta ihan yhtä sumussa olin itekin,

ihan vaan onnesta

Oon kipeä ja nukkunut viime öinä vain muutamia tunteja, koeviikko lähestyy enkä oo koko jakson aikana saanut muuta aikaan kuin eilen ratikassa parin minuutin musakulttuurin esitelmän Mozartista. Sekin oli suoraan Wikipediasta. Ulkona on satanut ja on kylmä ja mua painostetaan olemaan ahkerampi ja piano on seissyt koskemattomana viimesen viikon ajan. 


Mutta mulla on Radical Facen levy, kajarit joilla huudattaa ihanaa Leijonat ihanaa, saksalaisia jotka soittaa välittämättä puhelinlaskuista ja ihminen joka ostaa mulle kahvin, kun omat rahat ei riitä. Joten mä hymyilen aivastusten välillä ja pysyn hereillä, koska kahvi ja koska mielettömän onnellinen olo.


otsikon biisi: Radical Face - Glory

luonnonlapsen on vaikea jäädä paikoilleen

Tää päivä on tuntunut elämältä. Olin parin tunnin kävelyllä rannassa, uus kukkamekko päällä seuranani vaan Scandinavian Music Group, ilta-aurinko ja omat pienet, hiljaset ajatukset. Kuljin metsissä ja katoin merta, joka oli niin ihanan rauhallinen eikä yrittänytkään satuttaa rantakiviä kovilla aalloilla. Jossain sen lahden toisella puolen näkyi tehtaiden piippuja, mutta ne oli niin kaukana, että mä unohdin ne ja kuvittelin, että maailma olis kaikkialla niin nätti kuin se oli sen auringon alla. Mut sai hymyilemään autiot polut ja se yks ainoa vastaantulija, joka oli samalla tavalla vaan nauttimassa ja hymyili mulle niin lämpimästi, että tuntui kuin olisin juonu kuumaa kahvia. Ja kun istuin hetkeks kallion reunalle kattomaan pitkälle, mun ohi pyöräili mies kyydissään pikkupoika, joka huusi mulle iloisesti moi. Se olematon kahvi mun sisällä tuntui vielä lämpimämmältä.


Huomenna haluisin herätä samalla tavalla kuin tänään siskon rutistukseen ja poskipusuihin ja kömpiä hetkeks kuin pikkulapsi äidin ja isän sänkyyn sen jälkeen, kun ollaan käheillä ääneillämme laulettu onnittelulaulu. Haluisin syödä tänpäivästä mansikkakakkua ja kävellä takapihalla paljain jaloin ja mennä kattomaan auringonlaskua niin kuin eilen Saran kanssa. Haluisin kirjottaa hyvän biisin ja kuunnella kitaraa kuumalla asvaltilla. Ja saada vihdoin sitä lakritsijäätelökahvia.

(Kun kävelin tänään siltoja pitkin kotiin, aurinko osas lämmittää niskaa lämpimämmin kuin sun pieni kömpelö kosketus mun selässä.)

Nyt mua hymyilyttää banjon ääni, tulevat päivät ja sinä, joka luet tätä.

otsikon biisi: Metrofolk - Kortti ystävälle

kuva: weheartit.com