esta soy yo

 Aika on taas liukunut eteenpäin ja oon löytänyt itteni paikoista, joihin haluan ja en halua takaisin. Oon löytänyt itteni juoksemasta pakoon lintua ympäri asuntoa, tanssimasta lattareita geelitukkapojan ja vanhan papan kanssa, nauramasta lattialta niin etten saa oikeasti henkeä ja syömästä metrilakuja, jotka sain ilmaseksi, koska oon kuulemma kauppiaan asiakas numero uno!

Oon istunut tuntikaupalla puistossa ja puhunut ihanan ihmisen kanssa ja katsonut samalla, miten espanjalaiset pikkupojat yrittää rohkaista kaveriaan puhumaan nätille pikkutytölle. Oon juossut samassa puistossa seittemältä aamulla auringonnousun kanssa kilpaa, ihan yksin omien askeleideni kanssa, ja yrittänyt pitää kuntoa yllä.

Oon istunut terassilla ihanassa seurassa Madridin yössä ja syönyt tapaksia ja katellut miten ihmiset tulee ja menee. Oon juossut korkokengät jalassa mukulakivillä ja rakastunut Starbucksin Frappuchino-kahviin. Oon tehnyt sopimuksen, että ryhdyn tän vuoden jälkeen hipiksi, ja päättänyt ostaa upean järkkärin ja alkaa kuvata ihmisten kenkiä, koska kengät näkee niin paljon maailmaa. Vähän niin ku mä nään niin paljon nyt. 

 Oon kuunnellut katusoittajaa metrossa ja viettänyt tuntikausia tavaratalon levyosastolla. Oon soittanut sähköpianoa samassa kaupassa kuunnellen musiikkia päässäni. Oon rakastanut tunnetta, kun oon huomannut ystävystyväni taas uusiin ihmisiin. Oon istunut yöllä puistossa kolmen ihanan kanssa ja nauranut epäonnistuneelle illalle.

 Oon nähnyt espanjalaisten kasvojen tilalla suomalaisten tuttujen kasvoja ja säikähtänyt vähän. Oon saanut kosinnan kuusivuotiaalta ja rupatellut hedelmäkauppiaan kanssa olematta varma, ymmärtääkö kumpikaan toisiaan. Oon katellut juna-asemalla allasta, jossa uiskentelee kilpikonnia ja miettinyt vähän, miksi juna-asemalla on kilpikonnia. Oon opettanut suomea innokkaille norjalaisille ja ottanut kuvia, joissa tärkeämpää on seinän graffitit eikä kuvauskohteen sivistävä merkitys.

Ja oon istunut tunnin paikoillani ja kuunnellut maailman parasta katusellistiä - ja välillä noussut laittamaan lisää ja lisää rahaa hattuun.

Enkä oo itkenyt ikävästä kuin sen yhden viiden minuutin hetken. Alicante kutsuu lauantaina ja ajatukset on sekaisin, koska kaikki on niin hyvin ja silti haluisin nähdä lisää ja alottaa elämäni. Mutta sitä ennen haluun kattoa auringonlaskua Madridin joella ja laittaa vielä kerran mekon päälle ja ripustaa kukkapinnin päähän tyttöjen iltaa varten - ja sanoa näille kaikille, miten paljon rakastan. Mutta rakastan myös teitä ja ikävöin, koko ajan.