Sinä olet minä: oon syntyny rellestää!

No niin, yhtäkkiä musta on tullu Palefacen Helsinki-Shangri-la:n omistaja. Repäsin laatikosta viimeset roposeni ja marssin Äxään ja pyysin levyä tiskiin. Rahanmeno riipas vähän sisältä, mutta kun pääsin kotiin ja tungin levyn cd-soittimeen, olin tyytyväinen taas! Musarakkautta ei estä nyt mikään :)
Jalat on nyt kuitenkin vähän poikki ja tekis mieli painua nukkumaan. Nousin ennen kaheksaa, herätin itteni lasillisella ES:n energiajuomaa ja raahauduin bussipysäkille. Kaupungilla mua ootti ensimmäiset shoppailut viime kesän jälkeen (mistä lähtien oon lakannut shoppaamasta aina kun on tilaisuus??) ja sain hankittua siedettäviä paitoja ja takin, ja uudet silmälasitkin tarttui mukaan. Ja sitten se Paleface. Taisin tykätä siitä eniten, vaikka vaatteet tyydytti nekin silmää - ne eivät vaan osaa tyydyttää tällasen musahullun korvia niinku hyvät levyt, hehe.
Just nyt voisin vaikka pölliä naapurin jouluvalot tai tehä jotain muuta yhtä pahaa(?), jos vaan saisin Pariisin kevään kangaskassin tai t-paidan. Niitä kuolailessa ja Frendejä tuijotellessa taitaa tääkin ilta kulua. Huomenna kutsuu jälleen lautailu, oujeeeeez!, ja keskiviikkona suunta kohti Suomen persereikää eli Turkua.
Sain jonkun ihme innostuksen kaivaa vuos sitten kesällä hankkimani digikameran esiin ja aloin kuvailla, mitä sieltä kaupasta tänään ny tarttu mukaan. Laatu on kaunis, hehe. Isä on pariin kertaan maininnu hankkivansa järkkärin, sitä odotellessa sitten...

ruutu- ja raitapaitoja löytyy mun kaapista jo ihan kiitettävästi, mutta ei kai niitä liikaa voi olla! Villapaita makso paljon mutta ei ollu mun rahoja.

Sanoin äidille hankkivani maanläheisen värisiä paitoja, ja ton vasemmanpuolisen nähdessään se kyllä totes, että "no siinä sitä maanläheisyyttä on parhaimmillaan." En oo varma sanoko se parhaimmillaan vai pahimmillaan... on ehkä tylsän värinen paita mutta sopii mun kaappiin ja sinne se päätykin!

Päätin vähän kuvailla viimesen kolmen viikon aikana levyhyllyyn ilmestyneitä levyjäni. Rakkautta kaikki. Pariisin kevät, Regina Spektor, Michaelin ennen kuolemaa sävelletyt biisit (50cent ei iskeny, vaikka kovasti yritän alkaa ymmärtää räppiäkin...) ja sitte tän päivän paras aarre, joka on jo ehtiny kulua parin tunnin aikana mun cd-soittimessa huolella. Äiti katto tota levyn kantta hetken ja kysy sitten, että eikös tää mies ollu se joka tuli tennareissa Linnan juhlin. KYLLÄ OLI ja se oli asiaaaaaaaa!!

Lopuks innostuin selailemaan levyhyllyäni vähän enemmän ja valitsin viis sieltä löytyvää parasta levyä.
1. Bruce Springsteen: 18 tracks - 1999 ilmestyny levy, jonka ostin vähän yli vuos sitten Äxästä ilman, että olin kuunnellu yhtäkään biisiä (tosin luulin, että levyyn sisältyvä Born In The USA olis se hitti minkä kaikki tietää, mutta se oliki toinen samanniminen biisi, rauhallisempi vaan ja sitä hittiä 10 kertaa parempi). Ja sitte siitä tuliki paras ostos, mitä oon Äx:ssä tehnyt. voi suosittelen lämpimästi :)
2. Flogging Molly: Within a Mile of Home - ilmesty 2004 ja sisko osti sen mulle viime kesänä. Irlantilaistyylistä punkin ja rokin sekotusta, aaaaaaa kuunnelkaa Seven Deadly Sins tai Factory Girls.
3. Jamie Cullum: The Pursuit - 2009, hankin Saksasta viime kesänä rakastuttuani kyseisen herran yhteen toiseen, 2003 ilmestyneeseen levyyn Twentysomething (Special Edition), jossa yhdistellään poppia ja jazzia. Jostain kummasta syystä Pursuit, vaikka se Twentysomethingia popimpi on, iskee muhun ku hullu! Not While I'm Around on ehkä yks maailman kauneimmista kappaleista, ja Cullum vetää sen tolla levyllä livenä, niin hirmu hienosti että kyyneleet nousee silmiin. Sanonpa vaan että huhhuh!
4. Elton John: Tumbleweed Connection - 1971, Eltonin kolmas levy ja paras kaikista niistä yli kymmenestä, mitä mulla tolta mieheltä on. Talking Old Soldiers on semmonen biisi, jonka haluun joskus kuulla, kun oon jossain Irlannissa tai Skotlannissa jossain hämärässä baarissa ja siellä on mun lisäks yks vanha mies ja hiljanen baarimikko. Kuunnelkaa se ja olkaa tarkkana sanojen kanssa, niin saatatte tajuta. :)
5. The Kooks: Inside in/Inside out - 2006, paras indierock bändi mihin oon törmänny. She Moves In Her Own Way saa kaikki hymyilemääN, lupaan!!

Loppuun Tohtori Sykerön tunnaribiisi, jota oon kuunnellu tätä kirjottaessani ja nauranu sille samalla oikeen kunnolla muistellessani niitä päiviä lapsena kun katto Sykeröä innoissaan ja odotti kaikkein eniten sen alkumusaa. =) Keep on smiling!!
Sisu