mírame, soy feliz, tu juego me ha dejado así

 
Qué contiene un día perfecto? Una otra ciudad, terrazas llenas de sonrisas, música en el autobús, español, España, tú y yo, hombres tocando guitarras, la mejor paella del mundo y helado en la playa - libertad. Y nos fuimos del restaurante sin pagar. Así es la vida, como digo aqui cada día.
 

Mitä sisältyy täydelliseen päivään? Toinen kaupunki, terasseja täynnä hymyjä, musiikkia bussissa, espanja, Espanja, sinä ja minä, miehiä soittamassa kitaraa, maailman parasta paellaa ja jäätelöä rannalla - vapautta. Ja häivyttiin ravintolasta maksamatta. Tätä on elämä, niin kuin sanon täällä joka päivä.

Hoy quiero que alguien me cuente algo y me compre un café y me haga olvidar que hay cosas que se llaman el libro de historia y el diccionario. Tänään haluan, että joku kertoo mulle jotain ja ostaa mulle yhden kahvin ja saa mut unohtamaan, että on olemassa sellaisia asioita kuin historian kirja ja sanakirja.

los días raros

*

Huuruinen hostelli-ikkuna ja hiljaset hippikylän kadut kahdeksalta aamulla, rakkaimman ihmisen sanat kahvilan seinien sisällä ja tekstiviesti äidille "elämä on täydellistä - la vida está perfecta". Aamut Granadassa voi olla sellaisia. Lumihangessa istuskelu, muiden tupakansavun haistelu, maailman paras pizza sekä maailman ystävällisin espanjalaispariskunta - Sierra Nevadassa voi kokea sellaista. Japanilaisturistien pakoilu, avautuva ruusunnuppu tammikuussa, tyhjä bussiasema kolmelta aamuyöllä, La Alhambra -palatsin puutarhat, linja-autossa nukkuvat ihmiset, vuoden ensimmäiset mansikat ja graffititeksti tus sueños se haran feliz cuando despiertes. Täydellinen viikonloppu jossain Andalusian vuorien juurella. Ihaninta oli vapaus: vain sinä ja minä ja ne kaduilla kulkevat hipit ja maailman paras tortilla ja suklaa. Te quiero.
*

*
Koulun vihreät pulpetit kyllästyttää. Kyllästyttää kirjat ja hidas kello ja se, ettei tunneilla saa venytellä haukotellessaan. Kyllästyttää kylmyys, joka ei välillä ole kylmyyttä, lenkkeily kaatosateessa, opettajien vaatteet ja jäiset lattiat. Rakastan näkkileipäpakettia, jossa on tekstit suomeksi, vadelma- ja kastanjamarmeladia jääkaapin perällä, naurukuolemia kaduilla, ystäviä, kahvihetkiä sotkuisessa keittiössä, lyhyitä halauksia, sekavaa vaatekaappia, ikävänpuuskista selviämistä, Espanjaa ja omia ihmisiäni. Olen huutanut mielenosoituksissa, uusinut kokeita, rakastanut vesipisaroita ikkunassa, ajatellut enemmän espanjaksi kuin suomeksi, muistanut sun ekan hymyn, juossut pakoon jonkun kosketusta (taas kerran), tajunnut, että täällä kaikki pelot ja rakkaudet ja onnet ja ahdistukset on samoja kuin Suomessa. Joskus haluisin ajatella niitä lattialla maaten, kattoon tuijottaen niin kuin kotona - täällä ne lattiat on vaan liian jäiset sellaiseen. (Vaikka yhtenä päivänä löysinkin itteni majoittuneena ystävän keittiön lattialle, puhuen miehistä ja keltaisista kiiveistä. Mutta oltiinkin kääriydytty peittoihin.)
*



*
Arkipäiväisiä ajatuksia tammikuussa Alicantessa: espanjalaisten miesten geelitukat ei enää edes huvita. Que asco. Miksei frappelattea myydä talvisin? Punaiset omenat on parempia kuin vihreät. Mikä on perinteistä suomalaista ruokaa karjalanpiirakoiden lisäksi? Rakastan sua ja Vetusta Morlaa koko pienellä ruumiillani. Missä on Alicanten hipit? Milloin tulee Lauran seuraava kirje? Lenkkikenkien kutsu, rikkinäiset ipod-kuulokkeet. Ja että hoy te toca ser feliz.
*


*
Välillä tuntuu tyhmältä ikävöidä. Tyhmää ikävöidä jotain, mikä on olemassa, vähän kaukana vain. Ja täällä on niin paljon, mitä ikävöin myöhemmin. Ovisummereita, churroja uskonnontunnilla, halpoja kampaamoja, mua ymmärtäviä ihmisiä ja koira, lyhyitä katseita, tupakoivia espanjalaisia, tanssijoita puistoissa, suklaamuroja. Niitä varsinkin. Tänään on yksi niistä päivistä, uno de los días raros. Kun on vähän ikävä ja se tuntuu tyhmältä.

Täällä ajattelen tulevaisuutta paljon, koska oma tulevaisuus on niin avoin ja sinä sanot, että pelkäät jääväsi Alicanteen ikuisesti. Lähde mun mukaan, ryhdy katutaiteilijaksi, katso maailmaa lentokoneen ikkunasta ja elä vaan.
*



*
eletään vaaaaaaaaaaan
Ja Sara rakas, onnea.
*
PS. Pekka Haavisto presidentiksi.

every teardrop is a waterfall

Mitä tänään. Sekavat tunteet ja se, miten Coldplay saa koottua kaiken musiikiksi. Väsyttää se, ettei yksi jaksa puhua muista kun itsestään ja se, että toisella on kaksi persoonaa enkä tiedä, kumpi on oikea vai onko molemmat vai kumpikaan. Väsyttää se, että teen kaikkeni, että auttaisin ja autankin, ja silti niihin sattuu ja sitten muhun sattuu enkä halua, että muhun kosketaan. No me toques - älä koske, huusin eilen ja juoksin pois. Juoksin pois, vaikka olisi ehkä pitänyt jäädä huolehtimaan, taas kerran. Mutta mitä, jos joskus ei vaan jaksa aina huolehtia kaikesta? Tänään väsyttää niin paljon.
*

*
every teardrop is a waterfall
and i'd like to shut the world outside
but i'm going back to the start
and i will try to fix you
look at the stars, look how they shine for you
*Näiden lähes viiden vaihtokuukauden aikana oon kohdannut semmosia isoja asioita, että vaikka edelleen oon minä enkä muutu, silti näen kaiken niin eri tavalla. Näen, ettei kaikki ihmiset pidä jokaista hymyä Jumalana tai ettei joidenkin mielestä auringonnousu symboloi yhtään mitään. Näen, että jotkut ihmiset todella on niin sydämettömiä, että kertoo miettivänsä itsekin, onko niillä sydäntä - eikä kadu tekojaan, jatkaa vain. Näen, että jotkut näkee elämänsä pitkänä tunnelina, joka ei koskaan lopu. (Mulla on ikävä Helsingin tunneleita ja niiden tuoksua ja graffiteja.) Näen, että joskus sen kaikkein rakkaimmankaan nimeä ei halua kuulla muutamaan hetkeen.
* 

*
Mutta onneksi on ihmisiä, jotka haluaa nähdä vuoden ensimmäisen auringonnousun mun kanssa. Onneksi pilalle menneen illan päätteeksi voi jäädä rupattelemaan tunniksi kioskinmyyjän kanssa, ja lähteä lopulta kolmen aikoihin kotiin hymyssä suin. Onneksi perheellä on taskussaan lentoliput Alicanteen. Onneksi on ystäviä, jotka tulee syömään suomalaista suklaata ja pitää siitä. Onneksi on veli, joka rakastaa. Onneksi puhun espanjaa. Onneksi nauroin tänäänkin niin kuin eilen ja toissapäivänä ja syksyn jokaisena päivänä. Onneksi on sitä suomalaista suklaata ja Coldplay. Onneksi.
*
Kaikki on hyvin. Tänään vain ei. Joinain päivinä ei vaihto-oppilaat tanssi ruusuilla. Huomenna tanssin taas. Illalla lähden juoksemaan eilisten korkokenkien hiertämillä jaloilla ja sitten kuulen siskon äänen.
*

*
Viva la vida, joka tapauksessa.

hyvää joulua varpunen

*

Tää suomalaisespanjalainen tyttö ei juuri pidä rosollista eikä graavilohesta eikä siitä, että joulukuusen takana olevasta ikkunasta näkyy vain räntää. Mutta kun löydän itseni istumasta joulukirkosta, jossa ei ole juuri ketään, ja myöhemmin oksentamasta mahataudin takia kirkon portailla, kaipaan rosollia graavilohta lanttuperunaporkkanalaatikkoja lahjapaniikkia ja loskaaloskaaloskaaloskaa. Kaipaan niin, etten oo ihan varma, tuliko vatsatauti viruksesta vai väärästä ruoasta - vai ikävästä. Miksi? Koska haluisin taas ihmetellä, miksi isoveli saa aina mantelin, laulaa kurkun kipeäksi kauniita ja rumia joululauluja, toivotella jouluja tuhansille tutuille täydessä kirkossa ja herätä joulupäivän aamuna lahjojen keskeltä. Joulu ei ole täällä mitenkään erilainen tai outo tai tyhjä - täälläkin nauretaan ja höpistään ruokapöydässä, shamppanjalasit kilisee yöhön, valkoisen muovikuusen alla lojuu muutama paketti, lahjoista saa tuhansia halauksia ja poskisuudelmia, ja televisiossa laulaa ihana karheaääninen mies (voiluoja) - mutta vaikka nautin koko suurenpienellä sydämelläni, pieni ääni siellä sydämessä haluaisi huutaa hyvää joulua suomeksi. Hyvää joulua. Hyvääjouluahyvääjouluahyvääjouluahyvääjoulua.*
 

*

Muutama viikko sitten istuin Barcelonan juna-aseman lattialla ja kirjotin postikortteja, joissa vannotin palaavani kyseiseen kaupunkiin vielä joskus. Koska on palattava. Kahdessa hassussa kiitävän lyhyessä päivässä ehtii rakastua sen taiteilijaihmisiin, överikoristeellisiin rumiinihaniin taloihin, katukivetyksiin, kahveihin ja niiden myyjiin, ahtaisiin krääsäkauppoihin, katutaitelijoihin, oppaita leikkiviin taksikuskeihin ja kaikkeen. Haluisin uudestaan pakoilla barcelonalaispoikaa täydessä discotecassa, tinkiä hintoja miehen kanssa, joka puhuu huonompaa espanjaa kuin minä, kävellä suu auki ympyrää Sagrada Familiassa, kömpiä pois sängystä aamuyöllä muutaman tunnin yöunen jälkeen rutistamaan ja puhelemaan rakkaiden ihmisten kanssa, nähdä kaikki Barcelonan katot, hymyillä kuolemanväsyneenä mutta onnellisena aamiaistarjoilijalle, kävellä juna-asemalla kruunu päässä ja tulla kutsutuksi kuningattareksi, nähdä joka suunnassa ihaniaihania taiteilijakatalaaneja, suunnitella hippielämää Barcelonan nurkissa - olla, elää siellä boheemien paratiisissa. Koska boheemien paratiisi se oli. Ja jos lompakossa olisi nyt enemmän kuin 65 senttiä seuraavan postikortin postimerkkiä varten, juoksisin reppuni kanssa asemalle ja hyppäisin kohti Barcelonaa, uudestaanjauudestaan.  

*

 

*

Alicantessa oon puhellut seitsemään asti aamulla tyhjässä talossa tuntemattoman ihmisen kanssa, käynyt Torreviejassa pakoilemassa kahta hanhea maatilalla, itkenyt joulukorteille, syönyt paahtoleipää aamuyöllä taksissa, päättänyt unohtaa jonkun, herännyt junasta ja huomannut polvella viestin "rakastan sinua, sisko" espanjaksi, turhautunut (vain) viideksi minuutiksi negatiivisen ihmisen ajattelumaailmasta, maannut penkillä ja tuijottanut tähtiä ja puhunut siitä miten pitäisi elää, saanut huvittuneita katseita koulussa puhuessani puhelimessa suomeksi, antanut heti anteeksi, tullut luultuksi hiuksensa värjänneeksi espanjalaiseksi, saanut paperilapun täynnä kohteliaisuuksia, ostanut purkkaa vain jutellakseni kaupanmyyjän kanssa, valittanut kuumuudesta, valittanut kylmyydestä, pujottanut jalkaan ihanat siskon kutomat villasukat, itkenyt sekunnin ajan ihanan tekstiviestin takia, syönyt Fazerin sinistä ja puhunut suomea meluisassa kahvilassa, nähnyt bussin ikkunasta flaminkoja (ehkä), reputtanut vain kolme ainetta, ikävöinyt suomalaista kahvia, selittänyt miten teen itteni onnelliseksi, tanssinut macarenaa, elänyt.
*

*
Päässä pyöriviä kysymyksiä: miksen voisi jäädä tänne ja olla aina myös Suomessa? Miksi yksi ihminen ei näe että itkevä voi olla vahva? Miksi espanjalaiset käyttää sitä hiusgeeliä niin paljon? (????????) Miksi vain yksi kahvila myy omenajäätelöä? Miksi sä et oo täällä naurattamassa ja keittämässä mulle pahaa ihanaa kahvia, kun yöllä väsyttää? Miksi lentoliput on niin kalliita? Miksi kaikki espanjalaiset syö viinirypäleitä vuoden vaihtuessa? Miksi tortilla de patata, jossa on vain perunaa ja munia, on niin hyvää? Miksi elämä on niin kivaa eikä jotkut näe sitä? Miksihän...
*

*
Mulla on vähän sellainen olo, että oon vapaa. Välillä, lyhyinä hetkinä, en ehkä haluisi vaan haluisin olla jonkun - ja sitten kun ajattelen että olisin jonkun, en haluakaan. Vapaa. Isoin asia, mitä tää vuosi on tuonut tullessaan.
 and I'm free,
free falling, falling
and I'm free,
free falling,
falling

i will try to fix you

"No sabes la esperanza que me has dado,
al conocerte.
Antes lo veia todo muy negro
y ahora veo algo de luz."

"Et voi ymmärtää sitä toivoa, minkä oot antanut,
kun oon saanut tutustua suhun.
Ennen näin kaiken mustana
ja nyt nään jo valoa."
Siinä vaiheessa, kun kuulee noi hiljaiset sanat espanjalaisen ystävän suusta, tajuaa, ettei vaihto-oppilasvuodeltaan (tai koko elämältään) mitään muuta enää tarvikaan.



Mielessä: suklaata ja naurua ja kaks ihanaa ihmistä pöydän päissä kolmelta viime yönä, postista tupsahtavat Suomi-kynttilät ja joulukalenteri, lähestyvä Barcelona-viikonloppu, väsymys, suomenkielisten koulukirjojen ikävöinti, äidin pannari, saunajuoruilu, juhannus, historia espanjaksi, siskon juustokakku ja aina se sama moccachino. Ja Linda. Ja joulu. Joulukalenterista on ilmestynyt jänis ja hiiri ja punainen mökki ja juuri nyt nään ikkunasta naisen pelkässä mekossa. Joulukuu?

tres meses

 

Postista tullut Nyt-liite, äidin lähettämät villasukat, muutama hassu syksyn pudottama puunlehti kadulla, tunnin juoksulenkit, Scandinavian Music Group. Sähköpostit pieniltä serkuilta, harvat sadepisarat ikkunassa, naapuriterassilta leijuva tupakansavu ja 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva kauppa. Keittiössä joka aamu odottava, valmiiksi keitetty kahvi ja hymy, kun kiitän siitä. Tyhmät tanssiliikkeet ympäri äidin makuuhuonetta. Sunnuntaipäivät, kun juodaan kahvia ja syödään suklaata ja ennustetaan kädestä. Äidin lahjottama vaaleanpunainen aamutakki ja ihminen, jonka kanssa voi maata sängyllä ja puhua pannukakuista. Temperamenttinen espanjalainen tyttö, joka sanoo suomeksi ”sinusta on paljon”. Venäläisaksentilla puhuva piano-opettaja, tortilla de patata, Google Maps ja oma auto pihassa omalla paikallaan, odottavat ihmiset Suomessa, apteekista saatavat mansikka-strepsilsit ja hiljainen bussiasema. Hassut suudelmat, videovuokraamo, eriparisukat, pitkät illat ja vielä pitemmät aamut. Espanjan kieli (ja se, että ymmärtää Serranon perhettä ilman tekstityksiä, hihi). Paksu peitto, postikortit ja isoisän huono käsiala, hyvät kyyneleet, juustokuu ja isän huonot vitsit tietokoneen kamerassa. Miriam. Vihreä karkkikauppa, jouluvalot kauppakadulla, queso manchego, yllättävät halaukset, oma tila. Hiljaiset keskustelut toisen pienessä huoneessa ja ilmaiset kakkupalat kahvilan kokilta.

Los placeres pequeños me hacen feliz.


Olen elossa ja elän ja teen hulluja asioita mutta nauraen ja nauttien ja laulaen ja ja ja ja. Kaikki on hyvin.

Ja kivointa on, että ne yllättävät halaukset tulee kuulemma siksi, että ne pitää musta niin paljon. Ja kivointakivointa on se, että ne pitää musta sellasena Sisuna kuin oon Suomessa. "Mee sinne Sisuna ja tuu Sisuna takaisin." Ollut mielessä joka päivä näiden tasan 3 kuukauden aikana.

dicen que soy una chica con manias pequeñas

Oon peittojen alla ja ikkunaan iskee sadepisaroita ja Paolo Nutini soi. Jos en olis eilisiltana istunut tuhannennen kerran ravintolan terassilla ja ihmetellyt ääneen että voiluoja on marraskuu ja mulla on mekko päällä eikä viluta, voisin nyt jopa kuvitella olevani Suomessa. Ehkä mulla on verhot kiinni hämäränkaipuun lisäksi myös siksi, etten halua vähään aikaan nähdä espanjalaista katumaisemaa. Kaikki on edelleen hyvin ja hymyilen joka päivä ja viheltelen matkallani (SMG), mutta pari viime viikkoa oon samaan aikaan halunnut olla Suomessa. Siellä elämä vaan jatkuu ja muuttuu vaikka niin toivoin, että kaikki olis niin kun ennen, kun palaan. Tiesin, ettei niin tulis olemaan, mutta toivoinpa silti.

Mutta onneks täällä tapahtuu kivoja juttuja. Kokemiani asioita: täydellinen aamu, jollon istun tuntikausia kattoterassilla aamukahvin kanssa ja kuuntelen norjalaista musiikkia ja täytän sillä iPodini ja ajattelen tuhannennen kerran että toi hassu sulkku ihminen mun vieressä on kyllä sellanen sielunkumppani että. Täydellinen ilta, joka on täynnä naurua ja tyhmiä juttuja ja nukkuvien naamaanpiirtämistä ja sänkyynteippaamista ja lisää naurua (hihi, ollaan todella 17-18-vuotiaita!). Hyppytunnit, jolloin tanssitaan koulun käytävillä ja puhutaan halloweenista, matikanopettajasta, Rammsteinista ja Disney-elokuvista. Hetket, jolloin makaan rättiväsyneenä äidin sängyllä ja kuuntelen sen rauhottelevia elämänohjeita ja stereoista soivaa itämaista musiikkia ja tunnen olevani kotona. Luokkakaverit ihmettelee luokan seinällä olevan kartan nähdessään, kuinka kaukana Suomi oikeasti on - ja niin se onkin - se ihana ja ikuinen koti on niinniin kaukana, mutta silti tunnen kodin täälläkin. Tää on vaan vähän erilainen koti, mutta koti silti.


Oon lukenut viisi tuntia kokeeseen päästäkseni siitä vaan läpi, epäonnistunut totaalisesti yrittäessäni kokata espanjalaista tortilla de patataa, katellut keskellä kaupunkia olevaa akvaariota, lähes kuollut ihanista kylmistä väreistä, joita kadulla kulkeva rumpusoittoryhmä sai mussa aikaan, rakastunut jääjogurttiin, istunut kokeessa, jossa opettaja huudattaa täysillä we will rock you:ta ja tanssii ja huutaa musiikin yli tehkää nyt sitä koetta vaan!, tallettanut laatikkoon ihanat junaliput Barcelonaan, kirjottanut toiveeni keltaselle paperilapulle ja ripustanut sen toivomuspuuhun, soittanut rahasta välittämättä Suomeen vain kuullakseni veljen äänen, istunut kahvilassa syömässä omia eväitä, tajunnut kuunnelleeni 3 tuntia espanjankielistä puhetta ja ymmärtäneeni kaiken, ja alkanut laskea päiviä jouluun.



Elämä siis hypähtelee eteenpäin ja on jo alkanut löytää arkeaan. Aamulla herään pilkkopimeästä huoneesta, mutta suihkusta tullessani on jo valosaa, koska aurinko on ehtinyt nousta. Keittiössä soi Michael Jackson ja Queen ja muut klassikot, ja hellan ääressä heiluu laulava nainen ja pöydässä juo kaakaotaan sulonen pikkupoika. Koulumatkalla ei puhuta saksalaisen kaksosveljen (lue: parhaan kaverin) kanssa muuta kuin se lyhyt keskustelu, kun se aina ekoissa liikennevaloissa kysyy miten nukuin. Muu matka on molempien omia ajatuksia ja välillä toiselle hymyilemistä, koska ei niitä sanoja aina tarvitse. Koulussa nauran ja ahdistun matikasta ja höpötän espanjaa ja opin jotain. Kotona odottaa lounas ja illalla löydän itteni kahviloista tai espanjalaisista kodeista tai pianotunnilta tai Skypestä. Ja kun illalla nukahdan, väsyttää mutta hymyilyttää.



Mutta silti joskus hymyn ja naurun lisäksi päästän muutaman kyyneleen - yleensä vaan kaks tai kolme kerrallaan, mutta silti muutaman, koska ikävä. Mitä ikävöin Suomesta? Omalla tutulla ostarilla kaiuttimista ikuisesti soivia typeriä ABBA-kipaleita, eteisen laatikosta löytyviä tuhansia villasukkapareja, Sibiksen ulkoportailla istumista, epävireeseen aina ajautuvaa kitaraa, Beatles-taulua, tilavaa keittiönpöytää, kuralätäkköjä, Kampin kaukoliikennettä(!), Vapianon kanapastaa, kaiken ympärillä kuuluvan puheen ymmärtämistä, Elisan naurua, Lepin keittiötuolia, Laurin viissenttisiä, kaikkia teitä, moccachinoa, jonkun odottelemista Stockan kellon alla, nelosratikkaa, Hirudoid Forte-mainosta ja viime kesää.


Tunnelma tänään: oon väsynyt siihen, että yksi ihminen ei pyydä anteeksi eikä kiitä, ja että oon liian heikko sanomaan asiasta (en kyllä täällä oo kertaakaan tuntenut itteäni heikoksi vaan yllättävän vahvaksi - ehkä siis oon liian kiltti sanomaan, niinkuin ne mulle sanoo). Oon väsynyt siihen, että virheiden seasta täällä ei osata nähdä onnistumisia. Oon väsynyt siihen, että olohuoneessa ei oo pianoa ja että tärkeisiin viesteihin ei saa vastausta. Oon väsynyt siihen, että en tuu näkemään lunta ja että tänään on kaupat kiinni, koska eilen espanjalaiset halus juhlia halloweenia. Oon väsynyt siihen, että täällä halataan kyllä mutta kukaan ei osaa rutistaa yhtä kovaa kun siskot - tai sitten en vaan tunne samoin muiden halauksista. Oon väsynyt iltapäivien helteeseen ja autojen hälinään ja jalassa olevaan hiertymään ja nakuttavaan herätyskelloon Nyt väsyttää kaikki sen verran, että epäonnistuessani kahvin keitossa ne pari lyhyttä kyyneltä ilmaantui taas. Mutta ne tuli ja meni ja ehkä huomenna mikään ei väsytä enää.
Nyt istun edelleen pimeässä huoneessa tukka takkusella nutturalla, kylmä kahvi pöydällä ja talossa on vihdoinkin hiljasta. Kohta voisin lähteä käppäilemään katulamppujen valoon ennen kuin pääsen avaamaan suomi-sana-arkkuni ja sanomaan Skypessä siskolle kaiken, minkä haluan ilman että tielle tulee kielimuuri tai sääntö olla kohtelias, aina. Koska välillä oon väsynyt myös siihen, että en voi sanoa sitä mitä ajattelen, vaikka olisi ehkä syytä huomauttaa jostain. No, siihen oon tottunut Suomessakin.
Egotrippi ja Pandan lakut pitää mut nyt suomalaisissa järjissäni. Ne myy täällä Pandan punasia lakuja!!



Rakkautta ja kiitosta, että jaksatte lukea vaikka postaustahti onkin mitä on! Ikävöin ja rakastan teitä eilen, tänä aamuna, nyt ja ens viikon maanantaina. Un beso & abrazo, Sisu