los días raros

*

Huuruinen hostelli-ikkuna ja hiljaset hippikylän kadut kahdeksalta aamulla, rakkaimman ihmisen sanat kahvilan seinien sisällä ja tekstiviesti äidille "elämä on täydellistä - la vida está perfecta". Aamut Granadassa voi olla sellaisia. Lumihangessa istuskelu, muiden tupakansavun haistelu, maailman paras pizza sekä maailman ystävällisin espanjalaispariskunta - Sierra Nevadassa voi kokea sellaista. Japanilaisturistien pakoilu, avautuva ruusunnuppu tammikuussa, tyhjä bussiasema kolmelta aamuyöllä, La Alhambra -palatsin puutarhat, linja-autossa nukkuvat ihmiset, vuoden ensimmäiset mansikat ja graffititeksti tus sueños se haran feliz cuando despiertes. Täydellinen viikonloppu jossain Andalusian vuorien juurella. Ihaninta oli vapaus: vain sinä ja minä ja ne kaduilla kulkevat hipit ja maailman paras tortilla ja suklaa. Te quiero.
*

*
Koulun vihreät pulpetit kyllästyttää. Kyllästyttää kirjat ja hidas kello ja se, ettei tunneilla saa venytellä haukotellessaan. Kyllästyttää kylmyys, joka ei välillä ole kylmyyttä, lenkkeily kaatosateessa, opettajien vaatteet ja jäiset lattiat. Rakastan näkkileipäpakettia, jossa on tekstit suomeksi, vadelma- ja kastanjamarmeladia jääkaapin perällä, naurukuolemia kaduilla, ystäviä, kahvihetkiä sotkuisessa keittiössä, lyhyitä halauksia, sekavaa vaatekaappia, ikävänpuuskista selviämistä, Espanjaa ja omia ihmisiäni. Olen huutanut mielenosoituksissa, uusinut kokeita, rakastanut vesipisaroita ikkunassa, ajatellut enemmän espanjaksi kuin suomeksi, muistanut sun ekan hymyn, juossut pakoon jonkun kosketusta (taas kerran), tajunnut, että täällä kaikki pelot ja rakkaudet ja onnet ja ahdistukset on samoja kuin Suomessa. Joskus haluisin ajatella niitä lattialla maaten, kattoon tuijottaen niin kuin kotona - täällä ne lattiat on vaan liian jäiset sellaiseen. (Vaikka yhtenä päivänä löysinkin itteni majoittuneena ystävän keittiön lattialle, puhuen miehistä ja keltaisista kiiveistä. Mutta oltiinkin kääriydytty peittoihin.)
*



*
Arkipäiväisiä ajatuksia tammikuussa Alicantessa: espanjalaisten miesten geelitukat ei enää edes huvita. Que asco. Miksei frappelattea myydä talvisin? Punaiset omenat on parempia kuin vihreät. Mikä on perinteistä suomalaista ruokaa karjalanpiirakoiden lisäksi? Rakastan sua ja Vetusta Morlaa koko pienellä ruumiillani. Missä on Alicanten hipit? Milloin tulee Lauran seuraava kirje? Lenkkikenkien kutsu, rikkinäiset ipod-kuulokkeet. Ja että hoy te toca ser feliz.
*


*
Välillä tuntuu tyhmältä ikävöidä. Tyhmää ikävöidä jotain, mikä on olemassa, vähän kaukana vain. Ja täällä on niin paljon, mitä ikävöin myöhemmin. Ovisummereita, churroja uskonnontunnilla, halpoja kampaamoja, mua ymmärtäviä ihmisiä ja koira, lyhyitä katseita, tupakoivia espanjalaisia, tanssijoita puistoissa, suklaamuroja. Niitä varsinkin. Tänään on yksi niistä päivistä, uno de los días raros. Kun on vähän ikävä ja se tuntuu tyhmältä.

Täällä ajattelen tulevaisuutta paljon, koska oma tulevaisuus on niin avoin ja sinä sanot, että pelkäät jääväsi Alicanteen ikuisesti. Lähde mun mukaan, ryhdy katutaiteilijaksi, katso maailmaa lentokoneen ikkunasta ja elä vaan.
*



*
eletään vaaaaaaaaaaan
Ja Sara rakas, onnea.
*
PS. Pekka Haavisto presidentiksi.