torstai 23. kesäkuuta 2011

there's a secret garden she hides

Huoneen lattia on täynnä vanhoja vaatteita valmiina keräykseen, kirpputorille tai roskasäkkeihin. Pienessä pinossa on ne muutama vaatekappale, jotka oon valmis ottamaan mukaan seikkailulleni Espanjaan. (Maanantaina siihen oli enää kaks kuukautta.) Haluisin lisää uusia mekkoja ja villapaitoja, joihin voisin uppoutua kesäiltoina, mutta just tällä hetkellä en tiedä mitään inhottavampaa kuin kiertää neonväreillä sisustetuissa kaupoissa tuntikausia löytämättä mitään. Mä taidan olla muuttunut ihminen - ainoat kaupat, missä enää pyörin mielelläni, on levykaupat pienillä hiljasilla kaduilla. No, ainakaan en tuhlaa enää rahojani riepuihin. (Kahviin tuhlaankin sitten sen edestä, vaikka viime aikoina oon kovasti yrittänyt säästää keittämällä aamukahvin itse. Keitän maailman pahinta kahvia. Eikä pienen keittiön pöydän ääressä juotu kahvi tuo samaa tunnelmaa kuin kahvikupit tietyissä kahviloissa.)
nipsu söi koko kakun
Eilen tunsin eläväni, kun soudettiin Karolin kanssa kanootilla ympäri Töölönlahtea eikä seurana ollut muita kuin pari pelottavaa lintua sillan alla. Illansuussa istuin elämän tärkeimmän ihmisen kanssa puiston penkillä ja söin suklaajäätelöä suoraan purkista samalla, kun kattelin aurinkoa puiden takana. Illalla löysin itteni makaamasta kylpyhuoneen lattialta ja tuijottamassa kattoon miettien, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Tänään leiriydyin tuntikausiksi katoksen alle kaatosateen ympäröimänä sellasten ihmisten kanssa, jotka sai mut nauramaan niin, että unohdin miltä itkeminen voi tuntua. Muutamaksi hetkeksi sade loppui, ja aurinko laittoi meren loistamaan vähän. 


Nyt mua ilahduttaa kitaramusiikillaan hassu norjalainen mies sopivan parran ja lierihatun kera. Ootan sitä, että pääsen auringonlaskun aikaan hyppäämään autoon siskon kanssa ja lähtemään road tripille kohti paikkaa, jossa oon aina onnellinen. Ei tietoa paluuajankohdasta - mä tykkään mennä vain ja tulla sitten joskus takaisin.

Ihanaa juhannusta - syökää hyvin, tanssikaa aamuyöllä, istukaa kuistin portailla, haistelkaa grillisavua, peskää uusia perunoita, laulakaa, huutakaa, kuunnelkaa, puhukaa, pyytäkää anteeksi, juoskaa metsissä, vastatkaa viesteihin ja soittakaa. Nyt pakkaan laukkuni ja laitan auton kaiuttimet huudattamaan Flogging Mollya. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti