The lights are gone but you keep shining

Heh, olin papalla Jyväskylässä pari päivää ja ihmettelin, miks Facebook oli täynnä valituksia liiasta lumesta, mutta kun sitte eilen raahasin laukkuani ulos Pasilan juna-asemalta ja kattelin vähän ympärilleni, niin huomasin, että katos vaan, tää Etelä-Suomihan on kieltämättä ihan kiitettävästi lumen peitossa. Mutta nimenomaan kiitettävästi, kuka jaksaa tosta valittaa, lumi on ehkä parasta talvessa! Äsken olin varmaan maailman hassuin näky, kun kävin kirjastosta hakemassa yhen leffan ja raahauduin sitte yhen lumisen pellon poikki kotiin aika vaivalloisesti ja pari kertaa melkeen lumeen kaatuen (luulis, että mun paksussa lumessa tarpomisen taidot kehittyis talvi talvelta, kun kerta suomalaisia ollaan!, mutta yhtä vaikeeta se on aina joka vuos. No, kohoaapa sitten ainaki kunto!!), mutta silti mun kasvoilla oli semmonen idioottimainen hymy kun olin vaan hirmu ilonen siitä, että on KUNNON TALVI, että koulussa on niin ihania ihmisiä ja nauroin koko päivän, että kohta on joulu ja uusvuos ja aa kaikki! Nyt mutustan juustotikkuja, jonka reseptin kaveri opetti kun oltiin alle 10v, ja vieläki osaan tehä näitä vaikka silmät kiinni. Elämä hymyileeeeee ja minä myös!


Ja anteeks nyt vaan kaikille kun on tässä ollu pientä taukoa kirjottamisessa, oon ollut koko ajan joka paikassa ravaamassa ja sillon ku en, en oo jaksanut koota ajatuksiani kirjoittaakseni jotain järkevää. Tosin millon nää mun kirjotukset olis järkeviä ollukaan, hehe! Mutta mikä myös tekee iloseks on se, että kun noita tilastoja kattelen, niin tätä blogia on luettu yhteensä jo pari sataa kertaa ja joka päivä täällä vierailee semmoset 5-10 lukijaa. Mikä teitä ihmisiä vaivaa, kun teitä kiinnostaa mun höpinät? Sekopäitä ootte joka ikinen!! Noei, mua teiän lukeminen ei haittaa sitten ollenkaan, että jatkakaa toki vaan! =)


No niin, eilen oli se ihana itsenäisyyspäivä ja vaikka se mulla meni vähän ohi kun junassa istuin suurimman osan päivää, kyllä niiden linnanjuhlien kattominen (ja joillekin vieraille nauraminen Lindan kanssa, millä perusteella esim. joku 'vuoden isoäiti' on päässy linnaan?? Missä mun kutsu viipyy!) toi taas mukavaa isänmaallisuusfiilistä. Taisin joskus ekoissa blogipostauksissa mainita, että oon vähän tämmöstä isänmaallista tyyppiä, isoisältä se kai tulee. Rakastan Suomea ja suomalaisuutta ja kaikkea, mitä tähän maahan liittyy. Tänään, kun koulussa laulettiin Finlandiaa aika komeesti, se tuntu kyllä mukavasti sydämessä. Hui, mua hävettää niin paljon, etten oo ikinä nähny Tuntematonta sotilasta (Kim ei tykänny kun kerroin...), mutta ainakin oon lukenu sen kirjan, ja mä ihan tosi luin sen kokonaan ja tykkäsin vielä! Otan tavotteeks joululomalla vihdoin istun alas ja katon sen leffan. Sitten oon ihan 100% aito suomalainen. Nyt oon vasta 99,9999%.
Mikä eilisessä jäi myös vähän harmittamaan, on se että äidin kokkaama juhlaillallinen meni vähän sivu suun ku siellä junassa piti körrötellä. No, ehkä oli hyvä että äiti ja isä sai kerrankin istuu kahestaan alas, ties mikä romanttinen illallinen niilläkin eilen oli, hehe!
Mutta tänään ku sitten siellä lumessa tarvoin kotiin, rakastuin Suomeen taas miljoonannen kerran. Ei oo mitään kauniimpaa, kun aurinko paistaa ja saa lumen kiiltämään, oikeesti. Viikonloppuna meen ulos istumaan ja kattomaan auringonlaskun. Joskus se on jopa nätimpi talvella ku kesällä.

Tossa Suomea miettiessäni tuli mieleen suomalaiset ihmiset. Bussissa kun oon nyt tässä syksyn aikana koulumatkoilla ehtinyt istua vähintään miljoona tuntia, oon tullut nähneeks niin paljon erilaisia suomalaisia, niiden ilmeitä ja vaatteita ja kuullu niiden erilaisia keskusteluja, puhetyylejä ja nauruja. Yks päivä muutamia viikkoja sitten mun takana olevat tytöt rupes ääneen laskemaan, kuinka monta hymyä ne näki ulkona ravaavien ihmisten kasvoilla. Pakko mun oli siinä itekin ruveta niitä hymyjä laskeskelemaan, ja tulos tais olla pyöreät nolla. Me suomalaiset ei tosiaan kauheesti hymyillä kun kävellään ulkona - jostain syystä me osataan näyttää hymymme vaan tutuille ja turvallisille ihmisille. Siks mä olinkin tänään varmaan aikamoinen poikkeus, kun ravasin tuolla sellanen korvasta korvaan -hymy kasvoilla.
Tänään mä näin miehen, joka oli juuttunut autollaan lumeen ja seisoskeli siinä auton ulkopuolella ja pohdiskeli selvästi, miten vois päästä liikkeelle. Parin metrin päässä oli toinen mies, joka oli tupakalla ja selvästi ihan omissa ajatuksissaan. Tuli mieleen, että miksei se auto-ongelmainen mies pyytänyt siltä tupakkamieheltä apua?? Mä nyt en viittinyt mennä tarjoamaan apua, kun tällanen puoltoista-metrinen, habaa omistamaton pikku nainen olen! No, sinne se mies jäi juuttuneen autonsa kanssa varmaan aika pitkäks aikaa, kun toinen poltti ihan vieressa tupakkansa loppuun ja häipyi. Jos me oltais espanjalaisia, auton kimpussa olis ollu varmaan vähintään kymmenen ihmistä repimässä sitä lumesta irti. No, me ollaan suomalaisia ja avun pyytäminen ei meiltä luonnistu.
Loppujen lopuksi mua vaan naurattaa tää meiän suomalaisten jurous, joka loppujen lopuks on varmaan pelkkää ujoutta. Musta on vaan hauskaa, että meillä on omat tapanne ja ollaan selkeästi tietynlaista kansaa.
Ei sillä, että kaikki olis semmosia hiljasia maahan tuijottajia. Ratikassa tänään körötellessäni joku nainen kysyi toiselta, tietääkö se missä on Allergiasairaala. Tää toinen nainen sanoi itekin olevansa menossa sinne ja lupasi näyttää tien, ja kun ne jäi sairaalan pysäkillä pois, ne lähti yhdessä ilosesti rupatellen, vaikka olivat tavanneet ekaa kertaa viitisen minuuttia sitten. Meitä on erilaisia. Go suomalaiset!!


Pari kolme postausta sitten mietin, että voisin alkaa kirjottamaan näihin kivoimpia hetkiä, mitä lähipäivinä on tullu koettua. Huh, niitä on ollu tässä vaikka miljoona. No, mieleen jäi vaikka se kun olin lähössä papalta ja halattiin ja se sano, että tykkää musta tosi paljon. Se on aina kiva kuulla, ihan sama kuka sen sanoo. :)


Sisu


(otsikon biisi: Belle Who - The Lights Are Gone But You Keep Smiling)


Vaikka Harrisburgissa täytyy ikkunat sulkea
voi Suomessa aina huoletta kulkea
Harrisburg on jossain toisella planeetalla
ei sellaista voi sattua
koivun ja tähden alla
voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa?
totta toki muunmuassa Olkiluodossa


(Eppu Normaali: Suomi-ilmiö)